Savo Volley ja Puijo Wolley näyttävät esimerkkiä muille urheiluseuroille – Voisivatko KalPa ja KuPSikin yhdistää resurssejaan?
KuPS on tuonut menetyksellään Kuopioon kunniaa, mutta taustalla on kipinöinyt sekä henkilöiden että seuran kahden organisaatioiden sisällä. Kuopiolaiset lentopalloseurat Puijo Wolley ja Savo Volley näyttävät esimerkkiä, miten seurahallinnot ovat vain välttämättömiä muodollisuuksia, mutta eivät esteitä jouhevalle yhteistoiminnalle. Toimitus kävi tapaamassa Puijon ja Savon toimihenkilöitä. Keskusteluissa tuli ilmi, että kuopiolaisten lentopalloseurojen esimerkistä voisivat muutkin seurat ja lajit ottaa oppia.
Seurojen läheisistä väleistä kertoo paljon se, että Puijon toiminnanjohtaja Linda Salo on samalla Savo Volleyn tapahtumapäällikkö. Salon työpöytä on Savon Volleyn konttorissa, joten yhteisistä tiloistakin tulee säästöjä. Savon ja Puijon talkooryhmät on yhdistetty yhdeksi lentopallon talkooryhmäksi. Seurojen talkooväelle järjestettiin kauden alussa yhteinen kauden avaustilaisuus. Kootussa talkoolaisten vahvuudessa on yli 60 henkilöä.
– Sopimukseni tähtää siihen, että teen molemmille seuroille 50 prosentin työpanoksen. Teemme yhteistyötä myös muiden lajien kesken. Puijon Pesiksen kanssa yhdistämme talkooväen voimia, ja olemme suunnitelleet tavaroiden ja välineiden vaihtoa. Hallituksemme pohtivat keskinäisissä kokouksissaan uusista yhteistyömuodoista, kertoo Salo.
Etukäteen huolestuttaa, jos hallin käyttömaksut ovat vain liian korkeat.
Salon mukaan Puijon naiset käyvät yhdessä myös KuPSin naisten ratkaisupeleissä ja päinvastoin. Savon ja Puijon väliseen yhteistoimintaan kuuluvat myös valmentajien keskinäiset palaverit, joissa tsempataan naapuriseuran valmentajaa ja vaihdetaan valmennustietoja. Yhteistyötä edistää se, että Puijon Pesis on kesälaji ja lentopalloa pelataan talvella. Voisivatko Kuopion suurseurat KuPS ja KalPa kesä- ja talvilajeina pohtia uusia yhteistyömuotoja?
Tiiviillä yhteistyöllä Puijon hallituksen puheenjohtaja Heikki Luomi uskoo, että Kuopiosta tulossa Suomen lentopallokeskus. Puijo on systemaattisesti parantanut sijoitustaan mestaruusliigassa. Viime kaudella napsahti jo pronssimitali. Kuopion lentopallon keskusasemaa vahvistaa ensi syksynä käyttöön otettava Savilahden luolaston palloiluhalli.
– Etukäteen huolestuttaa, jos hallin käyttömaksut ovat vain liian korkeat. Onko meillä vara pelata ja harjoitella hallissa kohtuullisen pienen lajin edustajina? Entisessä pelipaikassa Studentialla on hyvä kenttä, mutta yleisötilat onnettomat. Savilahden rakentaminen syö Studentian loputkin parkkipaikat, tilittää Luomi.
Puijon tulevaisuus näyttää hyvältä. Seurassa on 200 tyttö- ja poikajunioria. Kuopiossa on edellytyksiä houkutella lentopallolahjakkuuksia ympäri Suomea.
Savon Volleyn toimitusjohtaja ja ”pomoksi” tituleerattu Antti Siltala on nähnyt lentopalloa maajoukkueympyröissä ja kansainvälisillä areenoilla. Hän toteaa kyynisesti taloustilanteesta, ettei lentopallokaan pääse pakoon inflaatiota. Lajirakkaus nostaa asenteen tappiin. Siltala paiskii kahta työtä pitääkseen seuran kulut mahdollisimman matalana.
– Sivutoimisena toimitusjohtajana säästän toimiston kuluja. Urheilupuolen tasosta emme kuitenkaan tinki. Savo taistelee tänäkin vuonna liigassa kultamitaleista, lupaa Siltala.
Puijon Volleyn ja Savon Volleyn mestaruusliigajoukkueet pelaavat ottelujaan paitsi Kuopiossa myös maakunnan muissa kuntakeskuksissa.