Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyttä juhlistetaan seppeleenlaskulla – Tilaisuus käynnistyy Hornet-hävittäjän ylilennolla

Puijon torni saa myös itsenäisen Suomen värityksen ja myöhemmin päivällä järjestetään ISYY:n soihtukulkue.

Perinteinen Itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuus pidetään Kuopion Sankaripuistossa ja Kuopion hautausmaalla 6. joulukuuta kello 12 alkaen. Tilaisuuden järjestää Karjalan lennosto. Tilaisuus käynnistyy kello 12 Hornet-hävittäjän ylilennolla, joka lentää Haavoittunut sotilas -muistomerkin yli. Ylilennon lähestymissuunta on etelästä Savonkadun suuntaisesti.

Tilaisuudessa lasketaan seppeleet haavoittuneiden sotilaiden, Karjalaan jääneiden, vakaumuksensa puolesta kuolleille ja katkottujen kahleiden muistomerkeille.

Puolustusvoimien seppeleen laskee Karjalan lennoston komentaja eversti Johan Anttila yhdessä Kainuun prikaatin Pohjois-Savon aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Mikko Mönkkösen kanssa.

Männistön seurakunnan edustaja pitää tilaisuuden puheen ja rukouksen.

Tilaisuuteen osallistuu Siilinjärven-Kuopion varuskunnan henkilöstöä ja varusmiehiä sekä veteraani-, kansalais- ja maanpuolustusjärjestöjen edustajia.

Tilaisuuden joukkoja komentaa Karjalan lennoston Suojauskomppaniasta vääpeli Aki Makkonen.

Sotilasosastot muodostavat lippusaattueen, kielekkeellisen valtiolipun lippuvartion, Suomen lipun lippuvartion. Lisäksi veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lipuista muodostetaan lippulinna.

Itsenäisyyspäivänä järjestetään myös Itä-Suomen ylioppilaskunnan soihtukulkue. Kulkue on yksi ylioppilaskunnan vanhimmista akateemisista perinteistä. Soihtukulkue lähtee liikkeelle kello 18 Sotkulta. Kulkue käy laskemassa seppeleen sankarihaudoille Sankaripuistossa ja saapuu sen jälkeen Tulliportinkatua pitkin Kuopion kaupungintalon edustalle. Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jimi Viita-aho pitää kaupungintalon portailla puheen, jonka päätteeksi kuullaan Maamme-laulu.

Juhlapyhän kunniaksi myös Kuopion maamerkki eli Puijon torni valaistaan itsenäisyyspäivänä sini-valkoiseksi. Tornin valaisu alkaa kello 15.

Juttua korjattu 5.12.2023 klo 11.30. Korjattu otsikko, josta sai käsityksen, että kyseessä olisi 12 hornet-hävittäjän ylilento, vaikka kyseessä on tapahtuman kellonaika, joka on klo 12.