Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stand up -komiikasta on kehkeytynyt urbaani ilmiö – VHS-kasetin sisältö vakuutti ja innosti tuottamaan ensimmäisen komediaklubin 20 vuotta sitten

Komediaklubien tuottaja, yrittäjä Juha Jylhäsalmi, Ravintolamestarit Oy:n osakas Erkka Isotalo ja komediaklubien yhteistyökumppani ja talkoolainen, Great Skaten yrittäjä Pasi Unkuri istuvat ravintola Pannuhuone Gust. Raninin baaritiskin äärellä ja muistelevat.

– Täällä järjestettiin vuonna 2004 ensimmäinen komediaklubi, joka kulki silloin Viikkosavon VS-klubin nimellä, lehden palveluksessa työskennellyt Jylhäsalmi taustoittaa.

– Opiskelukaverini Vesterisen Teemu kavereineen oli alkanut tehdä suosittua stand up -komiikkaa Jyväskylässä. Katsoimme VHS-kasetilta, millaista jätkien esiintyminen on. Totesimme, että tämähän olisi jotakin uutta ja hienoa. Ensimmäisellä klubilla esiintyivät Vesterisen lisäksi Ismo Leikola ja Marko Kämäräinen sekä pöytärummutuksen suomenmestari Joensuusta. Jännitin Teemun puolesta niin paljon, että seurasin esitystä sivummalla vessan ovella.

Asiakkaaksi klubeille jo alkumetreillä saapui Pasi Unkuri.

– Kävin klubeilla yksin ja kavereiden kanssa. Kaikki työasiat unohtuivat hetkeksi täysin naurun ja ilon ansiosta. Olin aloittanut yrittäjän taipaleeni, ja pian aloin tuoda maahantuojia yleisöksi keikoille. Maahantuojat olivat ihmeissään ja ihastuneita, että mitä tämä oikein on, Unkuri kertoo.

Unkurista tuli Juha Jylhäsalmen tuottamien stand up -klubien ensimmäinen yhteistyökumppani.

– Olemme siitä lähtien pallotelleet ideoita ja minä olen tsempannut Juhaa eteenpäin, antanut palautetta, henkistä tukea ja kehittämisehdotuksia, Unkuri sanoo.

– Yhteistyökumppani joka maksaa siitä, että saa järjestellä klubilla tuoleja, Jylhäsalmi vitsailee.

Paitsi tuolien asettelua esiintymispaikoilla, Unkurin talkoohommiin on kuulunut myös autonkuljettajan tehtäviä.

– Talkootöistä en ole koskaan kieltäytynyt, varsinkin, kun on mainio porukka ympärillä ja mukavaa tekemistä, jossa kädenjäljen näkee heti. Stand up on avannut minulle uudenlaisen maailman ja olen myös oppinut tuntemaan Kuopiossa esiintyneitä koomikoita.

Stressihikeäkin on välillä vuodatettu, kun komediaklubeja on tuotettu 20 vuoden ajan Savon pääkaupungissa.

– Kerran katosi esiintyjien ruoka- ja juomaliput. Kolme kuukautta myöhemmin Ismo Leikola soitti ja kertoi löytäneensä lippuja repustaan ja kyseli, tarvitsenko. Olin tunkenut piletit väärään reppuun, Juha Jylhäsalmi muistelee.

– Tähtiesiintyjä ei ole päässytkään paikalle, lento on peruttu miehistön sairastumisen takia, koomikko on tankannut dieseliä bensa-autoon ja esiintyjää kuljettanut juna on hajonnut kesken matkan, Jylhäsalmi luettelee haastavia tilanteita vuosien varrelta.

Asioilla on kuitenkin ollut lopulta tapana järjestyä.

Ensimmäiset vuodet Ravintolamestarit piti kokonaisuuden lankoja käsissään ja Juha Jylhäsalmi olikin heidän palveluksessaan töissä vuosina 2009–2014.

– Mutta jo vuonna 2007 komediakapula alkoi siirtyä minulle, Jylhäsalmi mainitsee.

Erkka Isotalo kertoo, että stand up-komiikasta on kehkeytynyt urbaani ilmiö, joka saa ihmisiä liikkeelle ja näkyy vilkkaana katukuvana esimerkiksi Kuopion Komediafestivaalin aikaan kesäkuun alussa.

– Stand up on ravintolalle nykyisin pitkässä juoksussa varsin kestävä ilmiö. Ihmiset ovat valmiita maksamaan komediaklubin lipuista, jolloin jokainen arvoketjussa hyötyy ja esimerkiksi ravintola saa katettua kulujaan. Monesti mukana on ulkopuolinen tuottaja, joka ottaa riskiä ja jopa maksaa ravintolalle vuokraa esityksestä.

Isotalo toteaa, että stand up -komiikasta on tullut kansanhuvia myös Kuopiossa vuosien saatossa.

– Tässä valistustyössä olemme saaneet olla mukana, hän iloitsee.

Jylhäsalmi kertoo, että naisille ja naisyrittäjille sekä heidän asiakkailleen stand up -klubit ovat olleet vaihtoehto vaikkapa jalkapallo- tai jääkiekkopeleille.

Vaikka klubeilla näkyy paljon keski-ikäisiä, on Jylhäsalmen havaintojen mukaan myös nuorempaa polvea varttumassa komedian pariin.

– Lisäksi melkein joka klubilta löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa katsomassa stand up -komiikkaa. Silti uusiutuminen on kaikki kaikessa niin esiintyjille kuin järjestäjille. Siinä mielessä tämä on rankka, mutta koukuttava laji.

Stand up -klubeja Kuopiossa 20 vuotta -tapahtuma järjestetään 18.–20. tammikuuta 2024.