Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Ennakkoon äänestäminen on tehty helpoksi – Äänestäminen on mahdollista kauppareissun yhteydessä

Elämme mielenkiintoista aikaa, kun pääsemme valitsemaan Suomelle uutta presidenttiä tänä talvena. Presidentinvaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona 17. tammikuuta ja jatkuu aina tiistaihin 23. tammikuuta saakka.

Ennakkoon äänestämisen mahdollisuus on tehty varsin helpoksi, sillä tarjolla on lukuisia äänestyspaikkoja. Äänestäminen on mahdollista esimerkiksi kauppareissun yhteydessä kauppakeskuksessa tai kirjastokäynnillä.

Ennakkoäänestyksen aikana liikenteessä kulkee myös äänestysauto, joka kiertää harvaan asuttuja alueita.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä sunnuntaina 11. helmikuuta.

Äänestäminen on mahdollista esimerkiksi kauppareissun yhteydessä kauppakeskuksessa tai kirjastokäynnillä.

Vaaleissa äänestämisen yhteydessä puhutaan usein kansalaisvelvollisuudesta mutta myös kansalaisoikeudesta sekä tuen osoittamisesta demokraattiselle järjestelmälle, jossa asioista saa olla myös eri mieltä. Monesta suusta on vuosien saatossa myös kuultu lausahdus, että ”on turha valittaa, jos ei ole äänestänyt ja omalta osaltaan vaikuttanut antamalla äänensä.”

Joillekin äänestäminen varsinaisena vaalipäivänä on perinne, josta halutaan pitää kiinni. Perinteeseen voi myös kuulua kahvihetki äänestämisen jälkeen.

Olemme viime aikoina saaneet lukea uutisia yritysten konkursseista ja taloudellisista haasteista. Savon Sanomat (6.1.2024) kirjoitti, että ravintola-ala on kriisiytymässä myös Savossa. Ravintoloiden ovien sulkeutumista on nähty myös Kuopion keskustassa.

Jutusta käy ilmi, että koronapandemian aika haastoi ravintoloita suuresti, elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet ja ihmiset tekevät etätöitä ja syövät lounaansa kotona. Lisäksi lainojen koronnousut ovat syöneet kuluttajien ostovoimaa.

Paikallisten palveluntuottajien toiveena tietenkin on, että paikalliset vaikuttaisivat ja käyttäisivät paikallisia palveluita mahdollisuuksiensa ja kukkaron kestävyytensä mukaan.

Haastavina aikoina on hyvä nostaa esille myös positiivisia asioita ympäriltämme. Kansanmusiikki- ja kansantanssiristeilyllä Folklandialla tarjoutui mahdollisuus nähdä kuopiolaista taidokasta musiikkiosaamista. Myös tapahtuman puitteiden järjestäjistä löytyi kuopiolainen taitaja.

Osaajista on juttua Viikkosavon printti- eli paperilehdessä ja netissä. Nettijutuista löytyy myös lisää kuvia, jotka eivät printtiversion sivulle mahtuneet. Netti mahdollistaa myös juttujen julkaisun jo ennen printin ilmestymisajankohtaa. Nämäkin jutut olivat netissä luettavissa jo maanantaina. Netistä löytyy aika ajoin myös juttuja, joita ei ole paperilehdessä. Eräänlaista lisää siis.

Kuopiolainen tekstiilitaiteilija Satu Nisu kertoo lehdessä kuinka hänestä tuli yrittäjä ja uniikkien sisustustekstiilien suunnittelija sekä kutoja. Uusinta hänen urallaan on digitaalinen yhteistyövaatemallisto. Virtuaaliset vaatteet ovat maailmallakin uusi ilmiö.