Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys on alkanut tänään keskiviikkona 31. tammikuuta. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 6. helmikuuta.
Ennakkoäänestyspaikkoja Kuopion alueella ovat esimerkiksi kauppakeskus Prisma, kauppakeskus Kolmisoppi, kauppakeskus Matkus, Päivärannan kauppakeskus, kaupungintalo, pääkirjasto, Puijonlaakson kirjasto, Studentia Itä-Suomen yliopistolla ja Petosen seurakuntatalo sekä Riistaveden kirjasto ja Vehmersalmen kirjasto.
Myös äänestysauto on lähtenyt toiselle kierrokselle kiertämään harvaan asuttuja alueita.
Toisen kierroksen vaalipäivä on sunnuntai 11. helmikuuta. Äänestyspaikat ovat varsinaisena vaalipäivänä avoinna kello 9–20.
Tasavallan presidentinvaalissa toimitetaan toinen kierros, koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisessä vaalissa yli puolta ääntä.
Vaalien toiselle kierrokselle etenivät Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Helsingin vaalipiirilautakunnan vahvistaman vaalituloksen mukaan Stubb sai ensimmäisessä vaalissa 27,2 prosenttia äänistä ja Haavisto 25,8 prosenttia äänistä.