Toimitus kysyi maanantaina ihmisiltä eri puolilla Savon Sanomien levikkialuetta, kuinka he evästäisivät sunnuntaina Suomen seuraavaksi presidentiksi valittua Alexander Stubbia (kok.) tehtäväänsä. Esiin nousivat erityisesti Suomen turvallisuustilanne ja Itä-Suomen elinvoima. Myös kansakunnan kahtiajakautuminen huoletti savolaisia.
Moni vastaaja toivoi Stubbin hyödyntävän presidentin asemaa arvojohtajana nostaakseen esiin tärkeitä asioita myös ulkopolitiikan ulkopuolelta.
Presidenttihän toimii myös arvojohtajana. Sitä kautta maaseudun ja koko Itä-Suomen tilanne olisi hyvä muistaa pitää esillä omassa toiminnassa.
Mikko Toivanen, maanviljelijä, Juankoski
Kiuruvesi on Suomen ruoka-aitta, joten toivoisin, että hän ottaisi ruokaturvaan kantaa ja tulisi tulevana kesänä tutustumaan tänne Kiuruvedelle.
Juha-Pekka Rusanen, kaupunginjohtaja, Kiuruvesi
Olisi tärkeää, että presidentti ottaisi meidän sisäpolitiikkamme ja kansan kahtiajakautumisen huomioon, vaikka maailmalla myllertääkin.
Marja Jokipii-Ruuskanen, kampaamoyrittäjä, Pielavesi
Onhan Stubb urheilumiehiä, sitä puolta hän voisi nostaa esille. Lisäksi neuvottelutaitoja vaaditaan, mutta niitä häneltä varmasti löytyy.
Teuvo Ryynänen, eläkeläinen, Siilinjärvi
Toivon, että hän kävisi mahdollisimman paljon tutustumassa eri kulttuuritapahtumissa. Olisi hienoa, jos hän ehtisi kuulemaan kulttuuritoimijoiden näkemyksiä.
Päivi Majoinen, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Pieksämäki
Kansallinen yhtenäisyys pitäisi säilyttää. Vaikka ulkopolitiikka on keskiössä, syrjäkylän asukkaana toivoisin, että maaseudun asioitakin pidettäisiin esillä.
Matti Rahunen, Tuusniemen Kylät ry:n puheenjohtaja, Tuusniemi
Presidentin tärkeimmät tehtävät ovat edistää yhteyttä ja kuuntelevaa keskustelua moniäänisessä yhteiskunnassamme sekä rakentaa rauhaa.
Matti Pehkonen, kirkkoherra, Pieksämäki
Kyllä hän kokeneena poliitikkona ja kansainvälisesti orientoituneena päättäjänä tietää, mitä tehdä. Itäsuomalaisena toivon, että hän pitää alueen asiaa esillä.
Seppo Kääriäinen, ministeri, Iisalmi
Itä-Suomen ja Pohjois-Savon kasvu- ja kehitysmahdollisuudet ovat tärkeitä. Arvojohtajuudella voi tuoda esiin, että kaikkien alueiden kehitys on yhtä tärkeää.
Emilia Savolainen, Keiteleen kunnanjohtaja, Kuopio
Pyrkisi edistämään yhtenäisyyttä ja tasa-arvoa esimerkillään. Kansainvälisten suhteiden pysyminen kunnossa on tärkeintä, ettemme joudu konflikteihin.
Eeva-Liisa Kettunen, eläkeläinen, Iisalmi
Toivon, että hän pystyisi lisäämään kansallista yhtenäisyyttä sekä henkistä kriisinkestävyyttä oloissa, jotka eivät todellakaan ole helpot.
Soile Lahti, kaupunginjohtaja, Kuopio
Tilanne on kansainvälisesti hyvin vaikea. Tarvitsemme avarakatseista, mutta jämäkkää otetta, jotta Suomen asiat hoidetaan hyvin.
Atso Vilokkinen, eläkeläinen, Suonenjoki
Toivomme, että kampanjan jälkeen Stubb kertoisi oikeasti, mitä hän ajattelee kaikista asioista ja ottaisi selkeämmin kantaa.
Ronja Rämö ja Reeta Sutinen, opiskelijat, Varkaus
Hän lupasi ottaa huomioon Itä- ja Pohjois-Suomen paremmin, kuin nyt on otettu. Se oli hieno ele, kunhan hän muistaa sen seuraavan kuuden vuoden ajan.
Jaakko Kärki, toimitusjohtaja, Rautavaara
Toivon, että presidentti huomioisi myös vähäosaiset. Lisäksi toivon, että hän omalla työllään toisi meille turvallisuuden tunteen, ja toimisi kaikille esimerkkinä.
Riikka Korolainen, kotiäiti, Iisalmi
Pitää muistaa, että kotimaamme on Suomi. Suomen tulee olla sijalla numero yksi. Kansalaisistamme on pidettävä mahdollisimman hyvää huolta.
Henri Uljonen, Pohjois-Savon perussuomalaisten puheenjohtaja, Kuopio
Maaseutua on tuotava esille ja siitä pitää huolehtia. Presidentti voisi arvojohtajana patistaa koko kansakuntaa kiinnittämään niihin asioihin huomiota.
Aki Sirén, Tervon ja Vesannon yrittäjien puheenjohtaja, Vesanto
Toivon, että hän keskittyy ulkopolitiikkaan ja pitää ulkopoliittiset asiat kunnossa. Sehän on tärkein osa presidentin tehtäviä.
Juha Leskinen, pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu (sd.), Varkaus
Toivon, että hän saa pidettyä Suomen turvassa, eikä sota laajene tänne.
Johannes Kreidl, jalkapalloilija, Kuopio