Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luolan rakentaminen etenee aikataulussaan. Kaupungin ja rakennuttajan edustajat esittelivät kovaa vauhtia valmistuvaa Luolaa medialle maaliskuun alussa.
– Kaupunki saa avaimet Rakennusliike Laptilta kesäkuun lopussa, jonka jälkeen tiloja kalustetaan ja testataan käyttäjien kanssa ennen tilojen avaamista elokuussa, Kuopion kaupungin liikuntapalvelusuunnittelija Ilja Venäläinen kertoo.
Suurin kokonaisuus Luolassa on lattitiloiltaan 3 500 neliön kokoinen monitoimihalli, joka mahdollistaa niin seminaarit, messut kuin konserttitapahtumat.
– Tapahtumavarauksia on jo tehty joukkuevoimistelu- ja cheerleadingkilpailuja sekä seminaaripäivää ja messutapahtumaa ajatellen, Venäläinen mainitsee.
Isossa montioimihallissa voi pelata esimerkiksi lentopalloa, koripalloa, salibandya ja futsalia.
– Luolaan on rakenteilla myös tanssisali, kuntosali, painisali ja kamppailulajitilat sekä kokoustilat, Venäläinen luettelee.
Vuorohaku Luolan tiloihin päättyy 15. maaliskuuta.
Sisäänkäyntirakennukseen etsitään kahvila-ravintolayrittäjää.
– Haku on käynnisssä uudestaan. Viime kesänä haimme yrittäjää kertaalleen, mutta silloin emme päässeet lopputulemaan.
Kuopion alueen Urheiluakatemia ja Savilahden alueen oppilaitokset hyödyntävät Luolan tiloja.
– Esimerkiksi Savon ammattiopisto käyttää tiloja lakisääteisen liikunnan järjestämiseen, Venäläinen sanoo.
Myös muut koulut ja päiväkodit voivat hyödyntää tiloja. Kuntosali on kaikille avoin, ja sinne pääsee rannekkeella, kuten Kuntolaaksoon.
– Tavoitteena on että Luolassa on 300 000–350 000 käyntikertaa vuodessa.
Luolan hintalappu on yli 50 miljoonaa euroa. Kuvissa näkyvä liikunta- ja tapahtumakeskus on vielä keskeneräinen. Luolan nettisivut on avattu osoitteessa kuopio.fi/luola.