Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.–7.4. järjestettävillä Kallavesj’-messuilla on tiedotteen mukaan esillä aiempaa suurempi laajempi vene- ja ohjelmakattaus. Tämän vuoden messuilla korostetaan erityisesti vesillä liikkumisen ja veneilyn vastuuta. Avajaispäivänä perjantaina luvassa on puheenvuoroja veneilyn vastuullisuudesta, veneiden sähköistymisestä sekä esimerkiksi vuokraveneilystä. Tämän lisäksi messuohjelma sisältää hyödyllisiä vinkkejä veneen huoltamiseen.
Lauantaina messut ovat mukana Savon Sanomien Uutisstudiossa kello 14 alkaen ja samana päivänälapsia viihdyttää Jenga-Jengalan enguli-maskotti, ja sunnuntaina koko perheen taikaesityksen tarjoaa mestaritaikuri Tapio Salomaa.
Tapahtumassa korostetaan miettimään miettimään veneilyn vastuullisuutta erityisesti oman toiminnan ja valintojen kautta. Ykkösasia vastuullisen veneilijän muistilistalla on, että vesistö ja sen ympäristö jätetään omilta jäljiltä siistiksi. Tämä tarkoittaa niin jätteiden asianmukaista käsittelyä kuin esimerkiksi huomion kiinnittämistä ympäristöystävällisiin veneiden käsittelyaineisiin sekä päästöjen määrään.
– Seuraavaksi voi pohtia, kuinka liikun vesillä, eli millaisen veneen hankin ja paljonko sen käyttö sekä oma ajotapa kuluttaa. Vastuullisuutta on myös miettiä, kuka oman veneen valmistaa ja missä, eli kuinka tuemme samalla esimerkiksi kotimaisia vastuullisia veneenvalmistajia. Entä kannattaako hankkia oma uusi vene vai esimerkiksi kimpassa tai vuokrata? Kuopion Pursiseuran hallituksen kommodori Antti Iiren sanoo tiedotteessa.