Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntalaisaloite Pienen Neulamäen suojelemiseksi – Pienteollisuusalue halutaan muualle

Kuopiolaiset luonnonsuojelujärjestöt ovat tehneet kuntalaisaloitteen Kuopion Pienen Neulamäen metsäalueen suojelemisen puolesta. Viikonloppuna julkaistu adressi on tämän jutun julkaisuhetkellä kerännyt yli 1300 nimeä. Adressissa vedotaan arvokkaan metsän suojelemiseksi ja säästämiseksi suojelu- tai virkistysalueena.

Kuntalaisaloitteen kärkikohteena on Pikku-Neulamäen alueen metsä, jonne Kuopion kaupunki suunnittelee elinkeinoelämän rakennushankkeita Natura-kohteiden ja suojelualueiden välittömään läheisyyteen.

Aloitteen tekijät vetoavat kaupungin päättäjiä pysäyttämään Pieni Neulamäki II -nimellä kulkevan kaavoitushankkeen, jonka luonnoksia kaupunkirakennelautakunta käsittelee keskiviikkona 15. toukokuuta. Kuopion kaupunki suunnittelee Pieni Neulamäki II -kaavoitushankkeessa rakentavansa pienteollisuusalueen Pikku-Neulamäen metsään. Allekirjoittaneet vaativat, että Kuopion kaupunki luopuu rakennussuunnitelmista Pikku-Neulamäen metsän osalta ja siirtää kaavoitus- ja rakennushankkeet alueille, joille voidaan rakentaa luontoarvoja tuhoamatta. Aloitteen tekijät penäävät kaupungilta myös ajantasaista selvitystä alueen liito-oravakannasta, sudenkorennoista ja lepakoista.

Pitkällä tähtäimellä Kaadetaan kaava, ei metsää Kuopiossa -kampanjan tavoitteena on tiedotteen mukaan koko metsäalueen muuttaminen suojelu- tai virkistysalueeksi. Pikku-Neulamäen metsä on luonnonsuojelujärjestöjen mukaan läheltä ja kauempaa saapuvien kuopiolaisten ahkerassa päivittäisessä ulkoilu- ja virkistyskäytössä, ja useiden EU:n luontodirektiivin ja Suomen oma Luonnonsuojeluasetuksen määrittelemän lajin ja maisematyypin koti.