Kuopiolainen Rianna Räsänen kilpailee visuaalisen myyntityön finaalissa Taitaja-kisoissa.
Kuopiolainen Rianna Räsänen, 18, on aina ollut kiinnostunut monenlaisista asioista. Peruskoulun jälkeen hän haki muun muassa ravintola-alalle, turvallisuusalalle, ensihoitajaksi ja rakennusalalle. Ykkönen opiskelutoiveissa oli kuitenkin liiketoiminnan perustutkinto, ja onneksi tuo toive toteutui ja Räsänen valmistuu merkonomiksi Savon ammatti- ja aikuisopistosta tänä keväänä.
– Olen aina ollut kiinnostunut monesta asiasta ja ajattelin, että sovellun kaikille noille aloille. Sitten äiti vinkkasi, että miten olisi merkonomi-opinnot, että siinä saisi tehdä monenlaista. Nyt kolmen vuoden jälkeen tuntuu, että kaupan ala on ihan mun oma juttu. Olen ehtinyt olla töissä Mustilla ja Mirrillä, Prismassa, Carlsonilla ja koululla. Olen käsillä tekijä ja aluksi pitkillä luennoilla tuntui, että nyt vaihtuu ala, jos ei jotain ala äkkiä tapahtua, mutta heti kun pääsin kauppaan olin ihan elementissäni. Tykkään olla ihmisten parissa.
Aktiivinen nuori ei ole aikaisemminkaan pelännyt kokeilla erilaisia töitä. Viime kesänä hän teki töitä tarjoilijana ravintola WAnhassa SAtamassa ja tulevana kesänä hän menee töihin tarjoilijaksi ravintola Ehtaan. Sitä ennen työkokemusta on kertynyt esimerkiksi Tahko Golfilta. Vapaa-aikana hän lenkkeilee koiransa kanssa, metsästää ja käy salilla.
– Ensimmäinen työni oli 4H-ohjaajaana 14-vuotiaana, mutta siellä ei ollut riittävästi kävijöitä ja toiminta loppui. Sen jälkeen olen ollut kaksi kesää Tahko Golfilla rangen golf-pallojen kerääjänä ja sen hoitajana, eli tein rangen huoltoon liittyviä asioita, kuten nurmikon leikkuuta. Kyseinen työ oli hyvin fyysistä mutta palkitsevaa. Ajattelen, että pitää tehdä sitä mikä kiinnostaa, mutta kaiken aina tarvitse olla niin kivaa. Joskus syy voi olla sekin, että saa vain rahaa tai kokemusta.
Ajattelen, että pitää tehdä sitä mikä kiinnostaa, mutta kaiken aina tarvitse olla niin kivaa.
Tulevaisuudenkin suhteen Räsäsellä on kiikarissa monta vaihtoehtoa. Ammattikoulusta on tulossa hyvät paperit ja hän on hakenut jatko-opiskelemaan muun muassa fysioterapeutiksi, tradenomiksi ja restonomiksi. Aloja yhdistää ihmisläheisyys ja asiakaspalvelu, joista Räsänen nauttii. Eniten häntä kuitenkin tällä hetkellä kiinnostaa fysioterapia.
– Kehon toiminta, ja se miten lihakset toimii ja ihmisen terveys kiinnostaa. Haluan parantaa myös niissä osa-alueissa itseäni. Kaikissa näissä aloissa on kuitenkin kyse asiakaspalvelusta ja koen, että se on mun timanttiominaisuus. Haluan ajatella, että voisin tehdä mahdollisimman erilaisia töitä ja ettei loppuelämää tarvitse olla siinä yhdessä työssä, jonka valitsee. Yhtenä päivänä voisin olla vaikka Prisman kassalla, jonain päivänä tarjoilijana toisena auttaa urheilijaa fysioterapeuttina tai sitten jatkaa opintoja.
Olipa tuleva ala mikä tahansa, on välissä kuitenkin vielä yksi koitos, kun Räsänen lähtee tammikuussa Karjalan lennostoon. Hän kertoo armeijan käymisen olleen jo lapsuuden haave, jossa hän haluaa haastaa itseään.
– Haluan sen kokemuksen. Haluan kasvaa ihmisenä ja kokea rutiinit sekä aikamääreet, jotka ovat itselleni haasteellisia.
Vielä ennen valmistumista Räsäsellä on edessä yksi koitos, kun hän osallistuu Kuopiossa käytäviin Taitaja 2024 -kilpailuihin. Räsänen kilpailee visuaalisen myyntityön finaalissa, jonka ideana on herättää asiakkaassa ostohalu esimerkiksi markkinoinnilla ja visuaalisella esillepanolla. Hänen kanssaan finaalissa on kuusi muuta kilpailijaa, joista yksi on myös Sakky:n opiskelija. Kolmelle parasta saa paitsi mainetta ja kunniaa myös rahapalkinnon.
– Olen käynyt harjoittelemassa tuotteiden esillepanoa esimerkiksi Kuopion Sokoksella ja tiedän, että finaalissa tehtävänä on muun muassa pöytäesillepano. Hieman jännittää, kuinka käy, mutta yritän tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen ja tärkein, että on hyvä yhteishenki. Siellä on varmasti monia mukavia ja lahjakkaita tyyppejä kilpailemassa.
Taitaja2024-tapahtuma järjestetään Kuopiossa 20.–23.5.2024. Tapahtumapaikkoina Savon ammattiopiston Savilahden kampus ja Kuopio-halli. Kolme lajia toteutetaan etänä. Ammattitaidon SM-kilpailuissa kilpailee 500 ammatillista opiskelijaa 50 kilpailulajissa.