Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Niiralasta ja Laulurinteestä kaivataan ajatuksia ja kokemuksia asemakaavamuutoksen taustaksi

Kuopion kaupunki on avannut asukaskyselyn, jonka avulla kartoitetaan Niiralan ja Laulurinteen alueen ominaispiirteitä, kulttuurihistoriaa, arvoja sekä asukkaiden kokemuksia. Kysely liittyy valmisteilla olevaan Niiralan asemakaavamuutokseen.

Kysely on avoinna 12. kesäkuuta saakka ja siihen vastaamiseen on hyvä varata aikaa noin 20-50 minuuttia. Kyselyyn on mahdollista vastata kokonaisuudessaan tai halutessaan voi täyttää vain osan kysymyksistä. Kysely sisältää myös karttapohjaisia kysymyksiä, joiden merkitseminen on helpointa tietokoneella.

Asemakaavatyössä selvitetään alueen kulttuurihistoriallisten, rakennushistoriallisten ja luontoarvojen turvaamista.

Kuopion kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että Niiralan asemakaavan muutosalue on pääosin 1940- ja 1950-luvulla rakennettua Niiralan ja Laulurinteen jälleenrakentamiskauden vehreää pientaloaluetta. Niiralan tyyppitaloalue on Museoviraston inventoima valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY). Kaava-alueen rajaus sisältää Kuopion kulttuuriympäristöstrategian mukaisen Niiralan ja Laulurinteen vehreää sodanjälkeistä pientalokaupunkia edustavan pientaloaluekokonaisuuden.

Kyselyyn pääset täältä.