”Menkää ihmiset niin kauan kun kinttu nousee.”
Suloinen vuodenaika on elämistä ja kokemista varten.
– Haistelkaa ja maistelkaa kesää. Nauttikaa joka solulla ja sielulla, jotta mikään ei menisi ohi. Menkää metsään, koska siellä kaikki aistit heräävät. Jos paljasjaloin voisit kävellä vaikka sammalilla, mieti, miten ihanaa se olisi. Entä jos näet kauniin puun, jota voisit koskettaa? Katso ylös pilviä, kun ne siellä kulkevat. Jos heittäytyisit heinikkoon, kuten lapsena tehtiin, laskisit pilviä ja kuuntelisit heinän heilimöintiä.
Näin tunnelmoi kuopiolainen juontaja, esiintyjä, taiteilija ja yrittäjä Pirjo Kartano, 75, Kuopion Inkilänmäellä 1860-luvun pihapiirissä Tätilässä, joka on hänelle, Itä-Puijon asukasyhdistyksen puheenjohtajalle, merkityksellinen paikka.
– Tätilästä löytyy rauha, keskeltä kaupunkia. Olen maalta kotoisin, Tätilän tunnelmasta saan inspiraatiota ja voimia. Tulen tänne soittamaan ja laulamaan. Viimeksi lauloin kesäisiä ja hengellisiä lauluja yhdessä muiden alueen asukkaiden kanssa.
Kartano, tyttönimeltään Oinonen vietti lapsuutensa mansikoiden keskellä Suonenjoen Iisvedellä Vihannon kylässä. Yksi hänen hahmoistaan keikoilla on Oinoska Iisvedeltä, tyylikäs savolainen nainen, jolla on hattu päässä ja helmet kaulassa.
Monen toimen nainen tunnetaan myös Miauskis-kissana, joka on kiertänyt lukuisat lastenfestarit ympäri Suomen ja seilannut merta laivalla. Pelle Mammanakin hänet on nähty. Kartanon nuoruudenammatti on sairaanhoitaja, ja hän on erikoistunut terveydenhoitajaksi.
– Olen luonnonlapsi ja heittäytyjä. En ole koskaan pelännyt uusia haasteita. Kun mieheni Matti lähti ravintolakouluun Sveitsiin, minä lähdin mukaan tekemään hoitoalan töitä. Saksassa joulutorilla mieheni tuli tunnetuksi loimulohta ja lohikeittoa tekevänä lohiparonina. Minä myin torilla juomia. Rauhalahdessa olen soittanut tansseissa levyjä ja karaoketaustoja, ja Pieksämäellä toimimme aikoinaan ravintolayrittäjinä Pub Saunalyhdyssä, Kartano taustoittaa.
Vanhainkodeissa Kartano käy laulamassa asiakkaille tuttuja lauluja. Hänen haaveissaan on monologin tekeminen teatterin lavalle.
Myös Kuopion torilla lohiparoni ja hänen vaimonsa ovat ahkeroineet.
– Tänä kesänä torilla minua työllistää tyttäreni ja hänen miehensä Elämystila Konttila melkein joka päivä. Kesäkuussa tosin käyn myös seilaamassa väliä Naantali-Kapellskär Pelle Mamma -hahmoni kanssa, Kartano mainitsee.
Lapset ovat hänen sydäntään lähellä.
– Haluan luoda hahmoillani rakkauden ja välittämisen tunnetta sekä liikunnan iloa. Esitykseni on vuorovaikutteinen ja sisältää paljon omasanoitteisia kappaleita, joiden tahdissa hypitään ja pompitaan, hän kuvailee.
Lapsia Kartanolla on kolme, Mikko, Antti-Pekka ja Johanna, lapsenlapsia viisi.
– Olen mummi, jonka kanssa voi leikkiä. Nuorimman nelivuotiaan kanssa pelaan jatkuvasti jääkiekkoa olohuoneessa. Kenkälusikat toimittavat mailojen virkoja.
Positiivisen ja kiitollisen elämänasenteen Pirjo Kartano kertoo saaneensa lahjana äidiltään, sankariltaan.
– Luotan siihen, että kaikki järjestyy. Asioita ei kannata jäädä suremaan, ainakaan etukäteen. Meillä kaikilla riittää elämässä myös vastoinkäymisiä, mutta ajattelen, että kaikki klaarataan. Kun lukee haastatteluja satavuotiaista, niin kukaan heistä ei ole katkera, vaan kiitollinen elämästä, Kartano mainitsee.
– Elämä on mennyt vinoon, jos sanoo, että on tylsää, koska tekemistä ja kokemista löytyy aina. Tylsyys on myös voimavara, kun välillä malttaa pysähtyä ja kuunnella itseään. Aina ei tarvitse olla sitä äksöniä. Aikamme kuvassa näkyvät levottomuus ja kokemus, että mikään ei tunnu miltään.
Kartano ei missään nimessä halua peitellä ikäänsä.
– Jutussa pitää ehdottomasti ikäni mainita. Haluan toimia esimerkkinä. Jos saa olla terve, niin menkää ihmiset niin kauan kun kinttu nousee. Kyllä se ilmoitus sitten tulee, milloin tämä loppuu, sitä ei tarvitse jäädä odottamaan. Niin nuoret kuin kuusikymppiset joskus sanovat, että eivät voi mennä sinne tai tehdä tätä kun muka ovat niin vanhoja.
