Kuopio Pride 2024 -tapahtuma starttaa keskiviikkona 5. kesäkuuta. Pride-viikon aikana kaupungissa on monenlaista ohjelmaa ja viikon kruunaa lauantaina järjestettävä Pride-kulkue sekä bileet. Kuopiossa tapahtuman teemana on Raahoo ja rakkaatta. Ohjelmaa on tarjolla aina lauantaihin 8. kesäkuuta saakka.
Viikon ohjelmaan kuuluu muun muassa Pohjois-Savon Seta ry:n ylläpitämä polaroid-kuvauspiste Kuopion museon aulatilassa. Kuvauspisteellä otettavat kuvat installoidaan Pride-tapahtuman ajan esillä olevaksi, kasvavaksi kuvaseinäksi Kuopion museon aulaan. Tapahtuman jälkeen museo taltioi kuvat arkistoihinsa jälkipolvien perinnöksi tästä ajasta. Tulevaisuudessa museo voi hyödyntää aineistoa laittamalla sitä esille esimerkiksi näyttelyn muodossa. Pride-kuvaseinä on samalla ensimmäinen vuonna 2024 toteutettavasta, viiden työpajan sarjasta, jossa Pohjois-Savon Seta ry yhteistyössä Kuopion museon kanssa kerää museon arkistoihin taltioitavaa materiaalia alueen sateenkaarevasta elämästä.
Snellmaninpuistossa järjestetään tapahtuman avauspäivänä keskiviikkona ilmaiset katutanssijamit kello 17.30–19. Jamit vetää Kuopion Katutanssiyhdistyksessä ja Meet On Street co:ssa vaikuttava Marikki Jaatinen. Tapahtumassa ei vaadita tanssitaitoa, vaan mukaan voi tulla oppimaan ohjatusti oman tason ja kiinnostuksen mukaan.
Perjantaina 7. kesäkuuta kello 18–20 Ylä-Pyörön koululla pääsee kokeilemaan roller derpya ja tutustumaan Kuopio Roller Derbyn toimintaan Open Skate -tapahtumassa. Osallistuminen on opastettua ja ilmaista. Välineet ja suojavarusteet saa paikan päältä lainaan.
Lauantaina 8. kesäkuuta kello 12 eteenpäin kaupunginteatterilla järjestetään Amfijamit. Amfijamit on ikärajaton ja maksuton katutanssitapahtuma ja sen pääjärjestäjänä toimii Funkkaa Taikka Kuole. Ohjelmassa on kaikille avoimet katutanssiworkshopit sekä DJ-workshop. Lisäksi tapahtumassa esiintyvät Kuopion Katutanssiyhdistys, Meet On Street, Soul & Sweat, Kuopion Tanssistudio sekä Kuopio Breaking. Amfijamien kohokohtana on All Styles Battle. Battlen DJ:nä toimii DJ Tuhojuho ja juontajana MC Marikki Meet On Streetiltä. Tapahtumasta löytyy myös tägi-seinä sekä Pride-viikon hengessä sateenkaareva pinssityöpaja ja glitteröintiä.
Viime vuonnakin nähty Pride-kulkue lähtee liikkeelle kello 15 Keilakuja 2:sta. Noin 1,3 kilometrin mittainen reitti kulkee Keilakujalta Suokadulle, Puistokadulle, Tulliportinkadulle ja Puijonkadun kautta Kauppakadulle.
Kulkue päättyy Snellmaninpuiston puistojuhlaan, jonka ohjelmassa on muun muassa puheita ja vierailtavana eri toimijoiden telttoja. Juhlassa voi myös saada oman tsemppilauseen tapahtuman kunniavieras Ina Mikkoselta.
Kuopio Pride 2024 5.–8. kesäkuuta Kuopiossa. Tarkemmat tiedot viikon ohjelmasta löytyvät Pohjois-Savon Seta ry:n verkkosivuilta.