Kuntalaiset voivat jälleen tienata rahaa tililleen torjumalla Kuopiosta löytämiään jättipalsamiesiintymiä. Kuopion kaupunki kertoo tiedotteessaan, että jättipalsamin torjuntatempaus toteutetaan viime vuoden tapaan Crowdsorsa-mobiilipelillä.
Kuopion joukkoistettu jättipalsamitorjunta käynnistyy maanantaina 24. kesäkuuta, kun jättipalsamit aloittelevat kukintaansa ja ovat helposti tunnistettavissa. Torjuntatehtävä on avoin kaikille ja vaatii Crowdsorsa-mobiilipelin lataamisen omaan älypuhelimeen.
Pelialueeseen on tänä vuonna valittu mukaan Puijoa ympäröivät alueet moottoritien länsipuolelta, Neulamäen ja Neulaniemen alueet, Huuhanmäen alue, Levänen, Rauhalahti, Rasinmäki, Jynkkä, Jynkänniemi, Petonen, Pirttiniemi ja Saaristokaupunki. Alueiden valinnassa on painotettu luontoarvoja ja sitä, että jättipalsamiesiintymät alueella ovat vielä sen kokoisia, että niitä on mahdollista torjua käsityönä. Tarkan pelialueen rajauksen näkee sovelluksesta.
Pelin automaattisesti laskema torjuntapalkkio perustuu esiintymän pinta-alaan ja tiheyteen. Torjuntatehtävä pysyy käynnissä niin kauan kuin palkkiobudjettia riittää, ja sen edistymistä voi seurata Crowdsorsa-sovelluksesta.
Kaupunki osallistui Crowdsorsan pelilliseen jättipalsamin torjuntaan viime vuonna ja sai kartoitustehtävästä hyviä kokemuksia. Osallistujat löysivät lähes 800 uutta jättipalsamiesiintymää. Tänä vuonna kaupunki keskittyy löydettyjen esiintymien torjuntaan.
Luonnon monimuotoisuutta uhkaavia haitallisia vieraslajeja torjutaan tänä kesänä Crowdsorsan avulla jo yli 30 kunnassa ympäri Suomea, Ruotsia ja Iso-Britanniaa. Palkkioita peliin osallistuville on luvassa yhteensä jopa 100 000 euroa.