Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Satamassa säilytettäville venetrailereille hankittava pysäköintilupa kesäksi – Lupia valvoo pysäköinninvalvonta

Kuopion kaupungin satama-alueilla on venetrailereiden pysäköintiä varten pysäköintipaikkoja. Pysäköintipaikoille tulee hankkia pysäköintilupa rekisteröityjä venetrailereita varten, tiedottaa Kuopion kaupunki. Lupa on voimassa kesäkauden ajan, kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka ja sen hinta on 60 euroa.

Käytäntö on uusi ja se on tullut voimaan tänä vuonna kaupunkirakennelautakunnan päätöksellä. Satama-alueiden venetrailereiden pysäköintilupia valvoo Kuopion kaupungin pysäköinninvalvonta.

Rekisteröityjä venetrailereita varten pysäköintilupia on mahdollista ostaa Pirttilahden, Kumpusaaren, Keinänlahden, Honkalahden, Valkamarannan, Jynkän, Kellolahden, Kettulanlahden sekä Nilsiän ja Vehmersalmen satama-alueille.

Kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että maksullisuus ja pysäköintiluvan hankkiminen ei tässä vaiheessa koske rekisteröimättömiä trailereita tai talvisäilytyspaikkoja, joissa on pukki, mikäli pukki tai traileri on talvisäilytysruudussa.

Traileripaikkojen pysäköintiluvan voi ostaa kaupunkiympäristön asiakaspalvelusta valtuustotalolta tai Kuopion kaupungin verkkokaupasta.