Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lasten Koo Games ja Liike on lääke -tapahtumat liikuttavat perheitä Kuopion Väinölänniemellä

Yhdeksännen kerran Kuopion Väinölänniemellä järjestettävä Lasten Koo Games -tapahtuma saa kumppanikseen Liike on lääke -kiertueen. Maksuton tapahtuma järjestetään lauantaina 3. elokuuta klo 10–15.

Tapahtumat pistävät lasten ja nuorten jalat liikkeelle, hyppimään, pomppimaan ja nauttimaan yhdessä olosta. Luvassa on keppihevos- ja temppurataa, turbokeihään heittoa sekä tutustumista eri urheilulajeihin hauskojen pelien ja tehtävien muodossa. Tapahtumassa viihdyttää Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu, K-ryhmän tiedotteessa kerrotaan.

– Lauantaina Kuopion Väinölänniemellä tullaan näkemään iso joukko iloisia ja liikkuvaisia lapsia. Lasten ja aikuisten yhdessä tekeminen rasteilla ja lasten riemu pomppulinnamaailmassa on lämmittänyt kovasti aikaisempina vuosina tapahtumatuottajan sydäntä. Uskon, että tänäkin vuonna saan kokea saman tunteen, toimituksen haastattelema tapahtumatuottaja Johanna Koskinen J & J Ohjelmat Oy:stä sanoo.

– Matalan kynnyksen tapahtumat, joissa kannustetaan lapsia liikkumaan ja lisäksi saadaan musiikkiesityksellä kulttuurielämys, ovat tärkeitä asioita lapsiperheiden hyvinvoinnille.

Tapahtuman ideana on kiertää rasteja ja saada suorituksesta pieni palkinto.

Tapahtuma järjestetään kahdessa osassa, kello 10–12 alle 5-vuotiaat ja kello 13–15 yli 5-vuotiaat. Paikalle saa toki tulla kumpana aikana tahansa, mutta porrastuksella pyritään ohjaamaan sitä, että pisteillä olisi samantasoisia lapsia, eikä pienet jää isompien jalkoihin, tiedotteessa mainitaan.

Päivä on suunnattu taaperosta ala-asteikäisiin.

– Tänä vuonna Keskon Liike on lääke -kiertue tulee vieraaksi tapahtumaan ja tarjoaa aktiviteetteja myös nuorisolle, Johanna Koskinen toteaa toimitukselle.

– Perheet voivat noutaa osallistumispassin ennen tapahtumaa Kuopion ja Siilinjärven alueen K-kaupoista. Osallistumispassiin lapset keräävät kolmelta pisteeltä leimat ja pääsevät osallistumaan näin lahjakortin arvontaan.

Tapahtuman järjestämisestä vastaa K-ryhmä, Kuopion ja Siilinjärven alueen K-kauppiaat sekä K-kauppiasliitto.

K-ryhmän tiedotteessa sanotaan, että tutkimusten mukaan vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi. K-ryhmä ja kauppiaat tarttuvat haasteeseen yhdessä kumppaniensa Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, jääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa Liike on lääke -hankkeella. Tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle lajirajat ylittävällä yhteistyöllä.