Kuopiolainen Suomen toiseksi vanhin perheyritys työllistää loppuvuodesta sesonkiaikaan 25–30 henkilöä.
Suomen toiseksi vanhimman perheyrityksen, kuopiolaisen alkoholivalmistaja Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Kirsi Räikkönen kertoo kulkeneensa myös menneellä kesälomallaan tuntosarvet pystyssä niin ravintoloissa kuin kaupoissa bongaten alan trendejä ja tuoksutellen maailman tuulia.
– Cocktail-kulttuuri kehittyy ja kasvaa. Isossa kuvassa alkoholin kulutus on mennyt parempaan suuntaan, kun kulutetaan vähemmän ja satsataan laatuun yhdessä nauttien. Toimialana alkoholimarkkina herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Kohtuullisuus on keihäänkärkemme, hän mainitsee.
– Bisneksessä kilpailemme tänä päivänä myös ihmisten ajasta. Laadun lisäksi maut, elämykset, kotimaisuus, käsityöläisyys ja tarinat puhuttelevat. Alkoholittomat ja matala-alkoholilliset juomat kiinnostavat, samoin pakkausmateriaalien ympäristöystävällisyys.
Haastetta markkinaan toi ensin koronapandemia, sitten muu maailman tilanne, kuten Ukrainan sota ja kuluttajien ostovoiman heikkeneminen.
– Myös suomalainen alkoholipolitiikka haastaa alkoholitoimialaa, joka on yksi Suomen suurimpia brändivientitoimialoja. Koemme olevamme eriarvoisessa asemassa maailman brändeihin nähden markkinointiviestinnällisestä näkökulmasta lainsäädäntömme takia, Kirsi Räikkönen sanoo.
– Puhumme tasapuolisuuden puolesta, ja koimme erikoisena lainsäätäjien rajauksen, että päivittäistavarakauppoihin saa tuoda käymisteitse valmistetut 8-prosenttiset juomat, mutta ei esimerkiksi etanolipohjaisia valmiita juomasekoitusjuomia. Jos sallittu alkoholiprosentti on kahdeksan, niin eihän pitäisi olla väliä, millä valmistustavalla juoma tehty. Nyt eduskunnassa käsittelyssä on mahdollisuus alkoholin kotiinkuljetukseen. Tämäkin koskee annetun lakiesityksen mukaan vain käymisteitse valmistettuja tuotteita.
Räikkönen toteaa, että vuoden vaihteessa oluen alkoholiveroa laskettiin viisi prosenttia ja muiden alkoholien veroa nostettiin.
– Laskimme, että sama verokanto olisi saatu, jos veroa olisi nostettu tasaisesti kaikilta alkoholeilta 1,6 prosenttia, hän toteaa.
Räikkönen kertoo, maailman muuttunut tilanne on tuonut yritykselle myös uudentyyppisiä markkinoita.
– Olemme esimerkiksi kehittäneet Ukrainan markkinoille vodka-brändin, jota on viety maahan merkittäviä määriä.
Jo 172 vuotta toiminut, Gustav Raninin vuonna 1852 Kuopioon perustama yritys työllistää sesonkiaikaan loppuvuodesta 25–30 henkilöä. Nykyiset tuotantotilat ja vierailukeskus sijaitsevat Bellanrannassa.
Yrityksen kotimaan myyntipäällikkö Lauri Nylund edustaa suvun omistajaporrasta kuudennessa polvessa ja vetää vierailukeskusta yhdessä tiiminsä kanssa.
– Valtaosa vierailukeskuksen kävijöistä on ollut kotimaisia vieraita. Ulkomaisia kävijöitä on viime aikoina ollut esimerkiksi Baltian maista ja Saksasta. Ammattiosaajien Taitaja-kisojen aikaan toukokuussa kansainvälisiä vierailijoita oli melkeinpä joka mantereelta, ravintola- ja tarjoilualan taitajia, hän sanoo.
– Tislaamokierroksilla, tuote- ja teematastingeissa sekä cocktail-kouluissa käy paitsi ryhmiä, myös yksittäisiä ihmisiä. Lisäksi yritykset ovat pitäneet meillä virkistys- ja ideointipäiviä, ja pian käynnistyy jälleen vilkas pikkujoulukausi.
Yrityksen neuvottelutiloista löytyvä kultamitali kertoo Ranskan hoviinkin aikoinaan viedyn mesimarjaliköörin menestyksestä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
– Mesimarjaliköörin valmistus aloitettiin vuonna 1882 ja Savon Wiinaa -vodkan vuonna 1869. Molemmat tuotteet ovat edelleen aktiivisia kaupallisesti. Uudemmista tuotteistamme esimeriksi tillivodka eli Gustav Dill Vodka voitti kultamitalin Vodka & Tonic -sarjassa, jossa se valittiin jo viidettä kertaa maailman parhaaksi Vodka Toniciksi vuoden 2024 International Wine & Spirit Competition (IWSC) -kilpailussa. Kotimainen vastine italialaiselle limoncellolle eli puolukoista valmistettu Lingoncello-likööri palkittiin myös kultamitalilla. Toukokuussa Lingoncellon maailmanlähettiläänä aloitti näyttelijä Peter Franzén, Nylund mainitsee.
Juomatuotannossa käytettyjen marjojen kotimaisuusaste on yli 90 prosenttia.
– Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun yläpuolella kasvavaa mesimarjaa ostamme suoraan poimijoilta ja esimerkiksi 4H-yhdistyksiltä ja muut järkevällä hinnalla kotimaasta saatavat marjatukkureilta, Kirsi Räikkönen selvittää.
– Pyrimme hankkimaan raaka-aineita lähialueilta niin paljon kun mahdollista. Hallituksen puheenjohtajalla on juhannuksen aikaan kova urakka kerätä juhannusruusun terälehtiä. Laurin äiti kerää koivunlehtiä ja erään entisen työntekijämme metsästä saamme kuusenkerkät. Voikukan juuri sopii myös hyvin tiettyjen juomien valmistamiseen. Se tuo sopivasti karvasta makua.
Uutta kehitetään vanhojen perinteisten rinnalle myös modernilla otteella.
– Joulukaudelle on tulossa uusia tuotteita, Lauri Nylund kertoo.