Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Supersuositun laulajan Olli Halosen unelma toteutui Kuopion Musiikkikeskuksen lavalla

Kuopion kaupunginorkesterin ilmaiskonsertin solistina laulanut, Kuopiosta suosituksi artistiksi ponnistanut Olli Halonen iloitsi unelmansa toteutumisesta Kuopion Musiikkikeskuksella lauantaina.

– Aivan huikeaa! Kuten lavallakin sanoin, olen Kari Tapion vastaavia juttuja kuunnellut monesti ja miettinyt, että kun tuollaista joskus pääsisi tekemään. Hienoa, että tämä onnistui ja toivotaan, että tälle saadaan jatkoa, Halonen sanoi konsertin jälkeen.

Torille kaavailtu konsertti siirtyi Kuopion Musiikkikeskukseen sadesään takia lauantaina 31. elokuuta. Sali täyttyi yleisöstä. Ilman salin istumapaikkaa jääneet seurasivat konserttia lämpiöissä näytöiltä.

Olli Halosen suosituimpiin lauluihin oli tehty orkesterisovitukset. Hänen hittiensä lisäksi konsertissa kuultiin orkesterin ylikapellimestarin, Eugene Tziganen johdolla orkesterimusiikin kepeitä helmiä, alkusoittoja ja tilaisuuteen sopivia pikkukappaleita.

Konsertissa orkesteri myös juhlisti kuopiolaislähtöisen harmonikkataiteilija Veikko Ahvenaisen 95-vuotisjuhlavuotta esittämällä tuoreen sinfoniaorkesterisovituksen hänen teoksestaan Savolaisten marssi. Sovituksen on kirjoittanut Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja Jari Eskola.