Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Savisaareen mahtuisi golfkenttä, puulajipuisto ja kirsikkapuut” – Lähikentän paikkaa Kuopioon on kartoitettu pitkään

Jos suunnitelmat etenevät, Savisaaren koilliskulmaan, kaupungin entisen taimitarhan kohdalle voisi valmistua golfin harrastajille tarkoitettu vesirange ja harjoitusalue vuoden 2025 keväällä.

– Seuraava vaihe eli tasoituskelpoinen 6-väyläinen par-3 kenttä valmistuisi jopa jo vuonna 2026 edellyttäen, että asemakaavan muutosprosessi etenee ripeästi. Osayleiskaavassa pohjoinen alue on merkitty urheilu- ja virkistysalueeksi, mutta osayleiskaavaa alempana vaikuttava asemakaava vaatii päivittämistä. Maankäytön yleissuunnitelmasta löytyy lause, jossa sanotaan, että mahdollistetaan uuden vetovoimaisen toimijan tuleminen alueelle, golfhankkeessa mukana oleva Sirpa Karppi selvittää.

– Jotta alue olisi mielekäs käyttäjille, tarvitaan myös 6 väylää. Myös rahoituksen ja tulovirtojen kannalta koko hankkeen toteutuminen on tavoitteenamme.

Golfkenttää puuhaavat Karppi ja Jorma Pylkkänen ovat jättäneet aloitteen kaavamuutoksesta Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnalle.

Taimiston jäljiltä alueelta löytyy myös harvinaisia puulajeja, jotka Karpin mukaan on mahdollista säilyttää alueella.

– Savisaareen mahtuisi golfkenttä, puulajipuisto ja kirsikkapuut. Golfkentän väylät voidaan sijoittaa niin, että harvinaiset puut voidaan säilyttää. Varjostavat puut eivät ole ongelma, sillä kaavailemamme keinonurmiviheriö ei tarvitse auringonvaloa pysyäkseen hyvänä. Lisäksi puiden viereen laitettaisiin arboretumeiden eli puulajipuistojen tapaan kyltit, joista löytyy tietoa puulajeista. Kaupunki on teettänyt taimitarhaan liittyen selvityksen hortonomiopiskelijatyönä. Alueelle on ideoitu puulajipuiston lisäksi kirsikkapuistoa ja tuoleja, joiden alla kaupunkilaiset voisivat levähtää. Rannasta laiturin tuntumasta löytyisi paikka kaavailluille kirsikkapuille. Sillä suunnalla sijaitsee myös hevosten uittopaikka, Karppi mainitsee.

– Suunnitelmissamme on myös näillä korkeuksilla menestyvien, paikalliselta puutarhalta hankittavien päärynäpuiden istuttaminen golfkentän alueelle. Vanhan taimiston alueen rannoille rakentuisi kävelytiet, joilla pääsee kulkemaan vapaasti. Golfkentän alueella on tarkoitus järjestää avoimien ovien päiviä, jolloin pääsisi katsomaan erikoisia puita.

Lähikentän paikkaa Kuopioon on Sirpa Karpin mukaan kartoitettu pitkään.

– Kuopio on suurista kaupungeista ainoa, jolla ei ole lähikenttää, minne pääsisi kätevästi aikaa säästäen pelaamaan myös arkena työpäivän jälkeen. Kuusiväyläisen kentän pelaa läpi noin tunnissa ja vartissa, hän toteaa.

Golfin pelaamisen viime kesänä aloittanut kuopiolainen Jussi Airaksinen, 24, uskoo, että hän pelaisi golfia useammin myös arkisin, jos kenttä löytyisi kotikaupungista.

– Kynnys lajin kokeilemiseen myös madaltuisi, jos meillä olisi lähikenttä. Esimerkiksi kaikilla nuorilla ei ole autoa, Airaksinen sanoo.

Karppi kertoo, että golf-alueen alustava kustannusarvio ensimmäisen vaiheen osalta on 500 000 euroa ja toisen vaiheen 500 000 euroa.

– Range ja kenttä on tarkoitus toteuttaa täysin ilman verovaroja, yksityisellä rahalla ja laajalla omistajapohjalla. Myös nuoria on tarkoitus työllistää, ja tarjota opiskelijahintaisia lippuja opiskelijoille. Tavoitteenamme on perustaa osakeyhtiö ja laittaa osakkeita myyntiin. Noin 4 hehtaarin suuruisesta alueesta maksaisimme vuokraa kaupungille. Arviomme on, että alueella olisi noin 20 000 kävijää kesän aikana.