Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vox Polaris -kuoro esiintyy klassikko-oopperassa Viimeiset kiusaukset – ”Laulajille oopperakuorona toimiminen on erittäin motivoiva haaste”

Kuopiolaisen Vox Polaris -sekakuoron laulajat pääsevät pian esiintymään klassikko-opperassa Kuopion tuomiokirkossa. Kuopion kaupunginorkesteri, Vox Polaris -kuoro ja solistit esittävät kolme kertaa Joonas Kokkosen oopperan Viimeiset kiusaukset.

Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen roolissa nähdään basso Juha Pikkarainen ja Riitta-vaimon roolissa kuopiolaislähtöinen sopraano Johanna Rusanen. Orkesteria johtaa Esa Heikkilä. Ooppera toteutetaan ohjattuna puolinäyttämöesityksenä.

– Erittäin innostavaa olla mukana teoksessa. Joonas Kokkosen musiikki on upeaa, ooppera on tarinallisesti hyvin vaikuttava ja esityksissä lauletaan suomen kielellä. Laulajille oopperakuorona toimiminen on erittäin motivoiva haaste. Osa laulajista on esittänyt teosta aiemmin, osa laulaa ensimmäistä kertaa oopperaa, kuoronjohtaja Jaana Turunen taustoittaa.

– On mennyt vuosia, ettei Kuopiossa ole kuultu kuin pienimuotoisia oopperoita, ilman kuoroa siis, joten tämä on merkittävä avaus sen suhteen, että täällä tehtäisiin tulevaisuudessa säännöllisesti oopperaproduktioita paikallisin voimin.

Oopperan esittäminen vaatii laulajilta sitoutumista, paljon omaa harjoittelua ja riittäviä laulu- sekä musiikkitaitoja. Harjoitukset ovat alkaneet jo viime vuoden puolella, ja yhteisten harjoitusten lisäksi kuorolaiset ovat harjoitelleet myös itsenäisesti.

– Kuorolaiset opettelevat osuutensa ulkoa, mikä on oikeastaan helpompaa kuin sen opettelu, milloin pitää laulaa mitäkin. Joonas Kokkonen osasi säveltää laulajille ja se kuuluu teoksessa, vaikka se on varsin vaativaa esitettävää modernin sointumaailmansa ja muuttuvien rytmien vuoksi. Koska kuoro esittää useassa kohtauksessa väkijoukkoa, laulutyyli ei ole niin tarkasti määritelty kuin oopperassa yleensä. Erityyliset äänenkäyttötavat ovat jopa hyvästä lopputuloksen kannalta. Silti laulutaidon on oltava klassisen laulun pohjalla, jotta laulu kuuluu orkesterin kanssa. Oopperakuoroksi esityksessä on pieni kuoro, hieman yli 30 laulajaa, mutta ääntä siitä lähtee riittävästi harjoitusten perusteella.

Oopperaa Turunen suosittelee ensimmäiseksi niille, jotka eivät ole koskaan käyneet oopperassa, mutta ovat harkinneet sellaista.

– Kun olen kertonut esityksistä talven aikana, moni on vastannut, ettei ole koskaan käynyt oopperassa, mutta olisi kiinnostunut kokeilemaan. No, nyt on siihen erinomainen tilaisuus, koska esitykset ovat Kuopiossa, ooppera lauletaan suomeksi ja tarina pohjaa paikallishistoriaan kotikulmillamme Nilsiän Aholansaaressa.

– Ooppera ei silti ole historiankirjoitusta, vaan taiteen keinoin yhden ihmisen elämää kuvaava teos. Oopperassa Paavo Ruotsalainen käy läpi elämäänsä kuolinvuoteellaan. Lauri Kokkosen libreton draamankaari on vaikuttava. Kun teos päättyy Paavon sanoihin ”Voitin, voitin toki”, nenäliinoille voi tulla tarvetta, Turunen arvelee.

Oopperan tapahtumat sijoittuvat Paavon ja hänen vaimonsa Riitan kotiin, Nilsiän Aholansaareen. Viimeiset kiusaukset -oopperaa on esitetty liki 300 kertaa, myös ulkomailla Metropolitania myöten. Tänä vuonna oopperan ensiesityksestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Esityksen kesto on noin 2 tuntia 30 minuuttia, sisältäen lyhyen väliajan.

Viimeiset kiusaukset -ooppera Kuopion tuomiokirkossa 29.–31. toukokuuta 2025.