Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kymmenen kysymystä | Kauppakeskuspäällikkö Sari Mustapää toivoisi oppivansa virkkaamaan isoäidin neliöitä

1) Mistä poimit iloa ja virtaa arkeesi?

– Minulle lapset ja ystävät ovat tosi tärkeitä ja olen heihin viikoittain yhteydessä. Lisäksi minun työni on sisällöltään hyvinkin vaihtelevaa eikä useinkaan ole kahta samanlaista työpäivää, joka tuo mukavasti vaihtelua elämään ja viikkoihin.

2) Minkä taidon haluaisit oppia?

– Toivoisin oppivani virkkaamaan isoäidin neliöitä, se tuntuu jotenkin vaikealta, junassa matkustellessa olisi helppoa joskus virkata neliöitä ja valmistaa niistä vaikka torkkuvilttejä tms. Toivoisin myös oppia elämään siten, että en murehtisi asioita, joihin en voi itse vaikuttaa.

3) Mitä piirrettä arvostat eniten ihmisessä? Perustele, miksi.

– Arvostan suuresti aitoutta ja rehellisyyttä, koska luottamuksen voi menettää vain yhden kerran.

4) Mikä oli haaveammattisi lapsena?

Arvostan suuresti aitoutta ja rehellisyyttä.

– Haaveilin nuorena, että olisin sihteeri tai kosmetologi. Sittemmin työskentelinkin vakuutusyhtiössä 13 vuotta myyntisihteerinä, kunnes tekniikka kehittyi niin paljon, ettei sihteereitä enää tarvittu, vaan myyntimiehet kirjasivat tiedot itse ja tekivät tarjoukset suoraan tietojärjestelmiin.

5) Mikä sinun mielestäsi on kuopiolaisuuden ja savolaisuuden ydintä?

– Minun kokemukseni mukaan savolaiset ovat helposti lähestyttäviä ihmisiä, ystävällisiä ja mukavia, yhteistyö savolaisten kanssa on helppoa ja mutkatonta. Koen myös, että savolaiset auttavat mielellään ja tekevät aidosti yhteistyötä ydinkeskustan kehittämiseksi elävämmäksi, kauppatorilla tapahtuu ja näkyy iloista ihmisvilinää. Lisäksi upea ja tunnelmallinen Kuopion joulutori on oiva esimerkki myös matkailullisen destinaatiokohteen luomisesta Kuopion ydinkeskustaan.

6) Mikä on mottosi?

– Maltilla maaliin!

7) Mitä Kuopiosta vielä puuttuu?

– Onneksi olkoon Kuopio, nyt kun tuli Jääkiekon SM-liigavoittokin niin eipä tule mieleen muuta! Olisipa ollut mukavaa olla kauppatorilla katsomassa pelejä!

8) Minne haluaisit matkustaa? Perustele, miksi.

– Olen ollut onnekas, kun on ollut mahdollisuus matkustella lähes koko elämäni. Nykyisin ei enää matkakohteet sinänsä ole tärkeitä, enemmän ehkä kiinnostaa se, kenen kanssa aikaa viettää lomalla ja matkoilla. Amerikassa New York on lempikaupunkini, vaikka vasta tulin sieltä, niin sinne tekee aina mieli matkustaa uudelleen, siitä ei tunnu saavan tarpeekseen ikinä ja aina löytää jotain uutta ja mielenkiintoista.

9) Mitä sanoisit 20-vuotiaalle itsellesi?

– Mene, näe ja koe, matkustele ja muuta ulkomaille ja opettele eri kulttuureja, hanki kielitaitoa ja tutustu erilaisiin ihmisiin.

10) Kun katsot tulevaisuuteen, missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

– Toivottavasti olen viiden vuoden päästä terveenä ja työelämässä vahvasti mukana kehittämässä eri kaupunkien kauppakeskuksia vetovoimaisemmaksi ja tekemässä yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa.