Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vielä yksi maksuton juhlavuoden rooliopastus Kuopion Oppailta

”Jokainen roolioppaan esittämä henkilö on jättänyt jälkensä omalla tavallaan Kuopion historiaan.”

Kuopion Oppaat järjestävät vielä yhden maksuttoman Voep olla kohtaamisia kaduilla ja kirkon kulmilla -rooliopastuksen yleisölle lauantaina 16. elokuuta kello 14–16. Opastus on osa Kuopio250-juhlavuoden ohjelmistoa.

– Saimme juhlavuoden tuotantotukea kolmelle rooliopastukselle, jotka toteutettiin heinäkuussa. Lukuisten osallistujien ja saadun palautteen kannustamina roolioppaat päättivät tarjota vielä yhden opastuksen lahjana juhlivalle Kuopiolle, kerrotaan Kuopion Oppaiden tiedotteessa.

Esittelemme myös henkilöitä, jotka ovat vähän unohtuneet.

Kuopion historiaan pääsee tutustumaan täällä eläneiden henkilöiden avulla. Tarinaansa kertovat muun muassa Savolaisen laulun sanoittaja August Ahlqvist-Oksanen, rehtori J. V. Snellman, Kuopion ensimmäinen naislaivanvarustaja ja kauppias Bona Kellgren, naisasianainen ja Minna Canthin ystävä Elisabeth Stenius, valokuvaaja Adele Barsokevitsch, Koivumäen kartanon emäntä Gust. Raninin tytär Alma Biese.

Lisäksi savolainen torikauppias kertoo torikaupasta. Posteljooni kuljettaa kirjeitä ja kertoo kaupungin historiasta. Henkilöiden saamat kirjeet ovat osa tarinaa. Torikauppiaan ja posteljoonin Savon murre elävöittävät kierrosta.

– Jokainen roolioppaan esittämä henkilö on jättänyt jälkensä omalla tavallaan Kuopion historiaan ja haluamme esitellä myös henkilöitä, jotka ovat vähän unohtuneet, vaikka heidän merkityksensä näkyy edelleen, sanovat Kuopion Oppaat tiedotteessa.

Lähtö on Veljmies-patsaalta kello 14 ja paluu torille Mualiman Navalle. Kävelymatka on noin kilometri.