Parosen perintö

Kaupunginvaltuustossa toitotettiin, jotta Kuopion talous on hyvällä tolalla. Viime vuonna saatiin toki parannettua tilinpäätöstä 14 miljoonaa, eikä kaupungin lainamäärä kasvanut juuri lainkaan. Näissä merkeissä kaupunginjohtajamme päätti vetäytyä eläkkeelle kuin nyrkkeilijän uransa huipulla. Lähtöjuhlassa oli riemua ilmassa, ja kaunopuheisuuutta riitti pitkän ajan tarpeisiin. Mainittiin jopa kaikkien aikojen parhaaksi kaupunginjohtajaksemme. Mikäs siinä jos siltä tuntuu!

Petteri Parosen idea oli nostaa Kuopio valtakunnan suurten kaupunkien joukkoon. Sitä ei voi moittia, ja taisi se onnistuakin. Mutta velkaa tuli tehtyä kaupungille uran varrella 314 miljoonaa. Se on noin 2700 euroa kuopiolaista kohti. Ei ihan turha mies, ja pysyy varmasti muistissa pitkään. Jos verotuksen kautta kerralla maksettaisiin, niin Kuopion veroprosentti olisi ensi vuonna 38. Saattaisi siinä Siilinjärvi saada uusia asukkaita. No, ei sitä nyt henkilökohtaisesti maksateta, ja kyllä siitä selvitään, mutta kuten terävä talousmies Pentti Kolari valtuustossa huomautti, Kuopiolla on vielä taseen ulkopuolistakin velkaa 120 miljoonaa. Nuo elinkaarimallilla rakennetut koulut ja päiväkodit sen tekevät. Jännää velkaa, kun ei ole velkaa, mutta on kuitenkin maksettava!

Parosen perintönä jäi rakennettavaksi uusi Kuopionlahti, uusi Mölymäki, uusi Neulamäki, uusi Savilahti, Savisaari, kaksi lukiokampusta, Hiltulanlahden ja Riistaveden alueen koulut, Itkonniemen uusi asuntoalue, Rauhalahden uusi asuntoalue, asemanseudun tornitalot ja jäähalli-uimahallikokonaisuus. Ainakin puoli miljardia siinä pyörähtää infrarakentamisineen, mutta hitto, että tulee komea kaupunki! Kunhan uudet päättäjämme eivät keksisi taas leikata vanhuksilta ja vammaisilta. Oli iso työ estää entisetkin leikkaukset.

Kun sitten vuonna 2019 tulee sote, niin Kuopiolta menee tuloista pois 350 miljoonaa vuodessa, mutta kaupungille jää entiset velat. Saattaa siinä riemu revetä taloudesta vastaavilla. Veronmaksajilta repeää sitten jokin muu.

 

Kirjoittaja on keskustalainen kaupunginhallituksen jäsen tämän valtuustokauden loppuun. Lähetä palautetta: kolumnit@viikkosavo.fi