”Se on vain koira”

Tätä kirjoittaessani pienenpieni koiranpentuni on joutunut olemaan yön päivystävällä eläinlääkärillä tiputuksessa. Äkillisesti hyvin huonoon kuntoon mennyt koiravauva olisi ollut vaarassa, jos en olisi jättänyt sitä hoidettavaksi. Jätin pennun osaavampiin käsiin sekuntiakaan miettimättä, siitä huolimatta, että hinta-arvio yön yli kestävälle hoidolle on monta sataa euroa. Yöllä en ole juuri nukkunut, vaan ollut huolesta suunniltani. Aamulla päiväni alkoi puhelulla, jossa kerrottiin, että tiputusta jatketaan edelleen, sillä koiran vointi ei ole kohentunut. Lisäksi tehdään uusia tutkimuksia melkein parinsadan euron edestä.

Joku aina sanoo, että sehän on vain koira. Minulla ei toistaiseksi ole ihmislapsia, mutta olen huolehtinut koiristani kuin omista lapsista. Ehkä sitten joskus, jos pidän omaa ihmislastani sylissäni, saan ”hommaan vähän perspektiiviä”, kuten he sanovat. Mutta nyt, tunteeni ja huoleni koirien äitinä ovat aivan yhtä aidot kuin äideillä, jotka huolehtivat ihmislapsistaan. Huolesta suunniltani odotan tietoa, mikä pienoisella on vikana. Sydän meinaa kuristua kokoon kärsimyksestä. Aivan avuton pieni vauva täysin vieraiden lääkäreiden armoilla.

Harrastan koirieni kanssa, leikitän ja ruokin niitä. Pidän huolen turkin kunnosta, kynsien leikkuusta ja rokotusajoista. Siinä samalla karvakuonoihin tulee luotua hyvin syvä suhde, joka on verrattavissa vanhempi-lapsisuhteeseen. Puhumattakaan niistä tapauksista, joille lemmikit ovat ainoa päiväseura ja elämänkumppani. Kuten jollekin vanhukselle, joka vanhoilla päivillään huolehtii rakastavasti lemmikistään. Rakkautta voi tuntea muutakin kuin toista ihmistä kohtaan.

Kirjoittaja on toimittaja. laura.toyras@media.fi