Soinislaisia, halla-aholaisia vai terholaisia?

Perussuomalaisten valtuutettu Samuli Voutila sanoo, ettei kansanedustaja Kimmo Kivelä kuulu enää ryhmään. Kivelä itse on toista mieltä.

Kuopion perussuomalaisten valtuustoryhmässä päätetään vasta syksyllä, mihin leiriin ryhmän jäsenet kuuluvat.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja ja Kuopion kaupungin valtuutettu Samuli Voutila toisti sunnuntaina aiemmin julkisesti esittämänsä kannan: Kimmo Kivelä on puolensa valinnut eikä hän voi toimia paikallisestikaan valtuustoryhmässä.
Kivelä siirtyi Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi valinnan jälkeen Uusi vaihtoehto -ryhmään yhdessä 22 entisen perussuomalaisen kansanedustajan kanssa. Kivelä itse kommentoi Viikkosavolle, että toistaiseksi paikallistasolla ryhmä jatkaa entisellään.
Voutila pitää Kivelää aivan samalla tavalla loikkarina kuin aiemmin ryhmästä vasemmistoliittoon loikannutta Marjaana Mikkosta.
– Tietenkään Kivelä ei voi toimia enää valtuustoryhmässämme, koska hän on loikannut puolueesta. Puolueen sääntöjen mukaan ryhmässä ei voi toimia, jos ei ole puolueen jäsen. Pitäisi nyt Kivellä itsellekin olla vähän selkärankaa, tylyttää Voutila.
Voutila pitää ryhmän nopean jakaantumisen johtuneen entisen puoluejohdon varasuunnitelmasta, joka pantiin toimeen, kun puolueen johtoon valittiin ”väärät henkilöt”. Valtakunnan tasolla persussuomalaisten uudistuneessa eduskuntaryhmässä on erinomainen henki. Nuorten puheenjohtajana Voutila osallistuu eduskuntaryhmän kokouksiin.
– Eduskuntaryhmästä loikanneiden kansanedustajien lähdön jälkeen, ryhmässä on parempi fiilinki kuin koskaan aikaisemmin.

Toistaiseksi ei muutoksia

Kansanedustaja Kimmo Kivelä mielestä kentällä on yleinen käsitys, että paikallistasolla ei toistaiseksi tehdä mitään ja tilanne arvioidaan vasta syksyllä.
– Käsittääkseni mennään toistaiseksi entisellä systeemillä paikallistasolla, kutsutaanpa ryhmää sitten sitoutumattomaksi tai perussuomalaisten valtuustoryhmäksi, selittää Kivelä.
Kuopion valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Punkki on väsynyt puolueensa repivistä käänteistä. Valtuustoryhmä käsittelee asiaa vasta syksyn ensimmäisessä valtuustossa. Punkki ei suostunut kommentoimaan, kumpaan leiriin hän aikoo kuulua jatkossa.
– Nyt on takki täysin tyhjä ja kaipaan kesälomaa tästä aiheesta. Palaamme asiaan 4.9., jolloin on valtuuston seuraava kokous. Niin valtuustoryhmän puheenjohtajan kuin sihteerikin tarvitsee aikalisän, sanoo Punkki.

Sukunimi ei ratkaise

Kuopion perussuomalaisten ja kuntavaalien ääniharava Minna Reijonen toteaa, ettei puolueen eduskuntaryhmän jakaantuminen aiheuta toistaiseksi mitään muutoksia valtuustoryhmässä.
– En kuulu soinislaisiin, halla-aholaisiin tai terholaisiin. Puolueen arvot eivät mene sukunimen mukaan vaan perussuomalaisten arvoilla tässä mennään edelleen. Jatkosta keskustellaan lähiaikoina, kommentoi Reijonen.

Kokoomuksessakin kiukuttelua

Kuntavaalien jälkeen poliittisten mandaattien jako koettelee jokaisen puolueen ihmissuhteita. Joskus erimielisyydet ratkeavat vasta sitten, kun paikkoihinsa tyytymätön kunnan isä tai äiti vaihtaa poliittista kotiaan. Näinhän kävi näissä vaaleissakin, kun perussuomalaisten Marjaana Mikkosen huomasi olevansa vaalien jälkeen vasuri. Myös kokoomuksessa kiukutellaan.
Kaksi lakimiestutkintoa ja puoluetta 40 vuotta palvellut Liisa Kiianlinnaa närästää se, että hänelle on esitetty vain Veteraanitoimikunnan paikkaa. Kiianlinnan haluamia paikkoja on jaettu henkilöille, joilla on huomattavasti pienempi äänimäärä kuin hänen 72 ääntään. Kiianlinnan mielestä kokoomuksen olisi aika ryhdistäytyä ja ottaa huomioon kansalaisten tahto.