Sporttilainaamolla lupaava startti

Sporttilainaamon työntekijä Niko Rossi järjestelemässä hiihtosauvoja. Kuva: Laura Ruuskanen

Bellanrannassa sijaitsevasta lainaamosta voi vuokrata urheiluvälineitä ilmaiseksi.

Viime vuoden keväänä Bellanrannassa aloitettiin aivan uudenlainen konsepti nimeltä Sporttilainaamo. Tarkoituksena on vuokrata lahjoituksena saatuja urheiluvälineitä ilmaiseksi niitä tarvitseville. Näin jokaisella on mahdollisuus esimerkiksi testata erilaisia urheilulajeja, vaikka ei itse omistaisi välineitä.
– Tutustuin itse lainaamotoimintaan Ruotsissa, kun tarvitsin suksia. Omat sukset olivat kotona Kuopiossa ja kaunis sää houkutteli hiihtämään. Paikallinen kahvilayrittäjä vinkkasi lainaamosta ja päädyin asiakkaaksi, Krista Kinnunen Sporttilainaamon taustajoukoista kertoo.

Kinnunen oli heti sitä mieltä, että urheiluvälinelainaamotoiminta pitää laittaa alulle myös Suomessa ja Kuopiossa. Yhteistyöhön lähtivät Bella-Veneiden perustaja Raimo Sonninen ja kaupungin yritysasiamies Unto Juutinen.
– Etenkin Sonninen otti Sporttilainaamon sydämenasiakseen. Lainaamotila Huippu Centerin yläkerrassa on Sonnisen lahjoitus Sporttilainaamotoiminnalle.
Myös kaikki lainaamosta löytyvät urheiluvälineet ovat lahjoituksia, ja lainaamon pyörittäminen on voittoa tavoittelematonta toimintaa.
– Lahjoitukset ovat pääasiallisesti yksityisiltä ihmisiltä. Suurin yksittäinen lahjoitus tuli viime keväänä, kun Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys lahjoitti kymmeniä pareja luistimia.

Sporttilainaamon toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Lainaamo on Kinnusen mukaan saanut paljon positiivista palautetta.
– Mutta on edelleen ensiarvoisen tärkeää, että viesti Sporttilainaamosta kulkee myös kentällä ihmiseltä toiselle. Tästäkin kaupungista löytyy paljon Sporttilainaamoa tarvitsevia perheitä.
Lainaamolle voi lahjoittaa mitä vain ehjiä ja hyväkuntoisia urheiluvälineitä. Tulevaa kesää ajatellen lainaamolle tarvitaan vielä etenkin kesäurheiluvälineitä.