Taipumus uhkakuviin

Tänä keväänä monen kasvoilla on näkynyt huolestunut ilme. Koronakevät koettelee itse kunkin henkistä jaksamista, sillä huolen aiheitahan riittää: Sairastuuko joku rakkaimmista? Sairastunko itse? Joudunko lomautetuksi tai menetänkö työpaikan? Miten käy lasten tulevaisuudelle? Miten käy maailmantalouden? Tuleeko toinen korona-aalto? Onko se vielä pahempi? Palaako maailma koskaan entiselleen?
Huolehtiminen on poikkeusaikana yleinen reaktio ja se tarttuu valitettavasti muihin ihmisiin aivan kuten itse koronaviruskin. Mutta kannattaa muistaa, että huolet ja pelot ovat vain mielen luomia ajatuksia. Huolet myös kasvavat, jos niitä aktiivisesti pyörittelee päässään.
Normaalioloissakin ihmismielellä on taipumus luoda kaikenlaisia uhkakuvia siitä, mitä pahaa mahdollisesti tulevaisuudessa voisi tapahtua. Vain murto-osa etukäteen murehtimistamme asioista lopulta toteutuu.
Toki elämässä voi tapahtua kaikenlaista ikävää, mutta ikävätkin tapahtumat ovat osa normaalia elämää. Turha surkuttelu vie meiltä paljon energiaa ja voimavaroja.
Jos mielemme on tyyni ja vakaa, työtehomme paranee ja pystymme nauttimaan paremmin myös vapaa-ajasta. Päinvastoin käy, jos vatkaamme pelonsekaisesti kauhuskenaarioita. Huolet nakertavat myös terveytämme, nostavat muun muassa verenpainetta.
Tällaisena poikkeusaikana on hyvä harjoitella luottamusta siihen, että tapahtui mitä tahansa, elämä kyllä kantaa. Kaikissa olosuhteissa on myös hyviä puolia. Asiat eivät aina mene omien suunnitelmien mukaan, mutta väliäkö tuolla. Jälkeenpäin saatamme havahtua, että joku ikävältä tuntunut elämäntapahtuma olikin juuri se tarpeellinen sysäys, joka johti elämän uudelle, paremmalle tielle.

Kirjoittaja on Viikkosavon ja Kuopion Kaupunkilehden päätoimittaja.