Tällaista oli elämä Kuopiossa 1800-luvun lopulla

Katunäkymä vuodelta 1916. Kuva otettu Minna Canthin kadulta, Kirkkopuiston kohdalta satamaan päin. Kuva: Victor Barsokevitsch/Kuhmu

Savo-lehden perustamisen aikaan kuopiolaista elämää mullisti teollistuminen ja kaupungistuminen.

Kuopio oli 1800-luvun alussa pieni, alle tuhannen asukkaan kaupunki. Väkiluku kuitenkin alkoi nousta kohisten 1800-luvun loppua kohden. Vuoteen 1870 tultaessa kuopiolaisia oli 5639, ja vuosisadan vaihteessa väkiluku oli jo reilusti 11 000 asukkaan paremmalla puolen.
Kaupunkiin tulleen muuttoliikkeen nähdään tulleen pääasiallisesti Pohjois-Savon sisältä, eli asutus alkoi keskittymään lähikunnista kohti Kuopiota. Syntyvyys Kuopiossa pysyi varsin korkealla, koska suuren muuttoliikkeen mukana tulleet asukkaat olivat pääosin parhaassa suvunjatkamisiässä.

Teollistumisen aikaan muuttoliikkeille oli tyypillistä muuttomatkojen pidentyminen ja kaupungistuminen. Tässä mielessä Kuopion kasvu oli osa laajaa, koko Suomen kattavaa modernisoitumisen kehityskulkua.
– Uusiin tehtaisiin tarvittiin lisää työvoimaa, minkä johdosta monet muuttivat ympäröivistä kunnista Kuopioon, kertoo Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Pekka Kankkunen.

Vuoden 1880 alussa taloudellinen liberalismi alkoi saada jalansijaa Suomessa, muutaman vuoden viiveellä myös Kuopiossa. Liberalismin lähtölaukauksena oli uusi elinkeinolaki, joka teki elinkeinojen harjoittamisen aloittamisesta helpompaa. Elinkeinoilmoitusten määrä kasvoi kansantalouden suhdanteita mukaillen, mutta tasaisesti ensimmäiseen maailmansotaan asti.
Käsityöläisyys ammattikuntana oli tärkeä 1800-luvun lopun Kuopiossa. Elinkeinovapauden lisääntyminen kasvatti käsityöläisten määrää selvästi. Eniten elinkeinon harjoittajien määrät kasvoivat räätälin, suutarin ja puusepän ammateissa. Kehityksen varjopuoleksi tosin nähtiin ammattitaidon aleneminen.

Kuopiolainen teollisuus työllisti jatkuvasti kasvavassa määrin kuopiolaisia, ja kasvu oli runsaasti vauhdikkaampaa kuin käsityöllä. Kuopiolaisen työväestön asema parani teollistumisen johdosta lisääntyneillä työpaikoilla ja palkkatason kasvulla. Vuonna 1885 juomateollisuus oli hallitsevin ala sen muodostaessa kolme neljännestä Kuopion teollisuuden bruttoarvosta. Muita merkittäviä olivat elintarvike- ja kemianteollisuus sekä graafinen teollisuus.

1800–1900-lukujen vaihteessa kuopiolainen kaupankäynti oli ensisijaisesti sekatavarakauppaa. Kauppiaat tekivät sekä vähittäis- että tukkukauppaa niin kotimaisilla kuin ulkomaisilla markkinoilla. Kaupungin kaupalle erityisen tärkeä vientituote oli perinteinen suomalainen tuote voi. Savon rautatien valmistuminen oli tärkeä tekijä kaupankäynnin aseman parantajana.
Teollistumisen ja kaupungistumisen pyörteissä olleen Kuopion väki jakautui 1800-luvun lopulla kolmeen pääasialliseen yhteiskuntaluokkaan: ylä- ja keskiluokkaan sekä työväestöön. Työläisten osuus oli suurin, lähes puolet Kuopiosta. Työväestön arkielämä oli yksinkertaista, mutta työntäyteistä. Keskimääräinen työläisen työpäivä kesti 12 tuntia.

Kuopio oli pitkään puutalokaupunki. Vuonna 1880 Kuopion taloista puurakennuksia oli jopa 98 prosenttia. Suurin osa kuopiolaisista asui näinä aikoina vuokralla, ja halvimmat pienasunnot löytyivät Niiralasta. Asumistasoa mitattiin asukasluvun suhteessa huoneita kohden. Vuonna 1895 sataa huonetta kohti Kuopiossa asui 166 asukasta, mikä kertoo asuntojen olleen verrattain ahtaita.
– Tyypillinen työväestön asunto oli niin sanottu 10–20 neliön kokoinen hellahuone, jossa saattoi asua parhaimmillaan jopa 13 henkeä, Kankkunen sanoo.

Työntäyteistä ja askeettista, mutta kiireetöntä

Kuopion väestön tulotaso kasvoi vuosisadan taitteessa nopealla tahdilla. Kaupungin hyvinvoinnin kohentuessa teollistumisen tuulissa väestöä vaivasi edelleen monet viheliäiset ongelmat. Kaupungin hygieniataso oli heikko niin kotona kuin työpaikoilla, erityisesti tehtaissa. Kuopiolaiset kuolivat nuorina, monet jo lapsina.
– Keskimääräinen elinikä Kuopiossa oli noin 40 vuotta, naisilla muutaman vuoden korkeampi kuin miehillä. Jos joku eli 70-vuotiaaksi, se oli jo melkeinpä lehtijutun arvoinen asia, Pekka Kankkunen valottaa.

Eniten kuopiolaisia tappoivat eri kuumetaudit sekä tuberkuloosi. Penisilliiniä ei ollut vielä keksitty, minkä takia kuume oli pahimmillaan tappava. Kuolleisuus oli myös luokkakysymys: köyhät elivät vuosikymmeniä lyhyempiä elämiä kuin rikkaat. Myös ruokailutottumukset olivat luokkasidonnaisia asioita.
– Varattomalle ihmiselle tavallisinta ruokaa oli peruna ja ruisleipä, parhaimpana päivänä voin kanssa. Kahvista ei köyhäkään säästänyt. Rikkaampi väki söi monipuolisemmin: esimerkiksi ulkomailta tuotuja hedelmiä.

Nykypäivän standardeilla kuopiolainen elämä oli 1800–1900-lukujen vaihteessa hyvin askeettista suurimmalle osalle väestöstä. Jopa asunnon valaistus riippui varallisuudesta: rikkailla oli varaa öljylamppuihin, kun köyhät polttivat kynttilöitä ja päreitä säästeliäästi.
– Merkittäväksi eroksi tähän päivään sanoisin myös eron ihmisten aikakäsityksessä. Silloin ei eletty minuuttiaikataulussa, silloin puhuttiin tunneista. Kirkon kellossakaan ei ollut minuuttiviisaria ennen 1950-lukua, Kankkunen nauraa.