Tämä on vastaaja

Jouluaatto on takanapäin ja edessä on uuden vuoden juhlinta. Moni tätä lehteä hyppysissään pitävä on tällä hetkellä lomalla. Vähintään yhtä moni pakertaa työmaalla, kuten allekirjoittanutkin. Vaikka yhteiskuntamme siirtyy vahvasti olemaan auki 24/7, on silti olemassa aikoja, jolloin ihmisiä on hankala saada kiinni. Tämä on yksi sellaisista ajankohdista.

Entinen kollegani kirjoitti joskus tällä samaisella palstalla, kuinka haastavaa Kuopion kaupungin työntekijöitä on noin yleensäkin saada kiinni haastattelua varten. Voitte vain kuvitella, miten helppoa se on näin pyhien aikaan. Sama pätee moniin muihin virastoihin. Turha edes yrittää, jos ei ole pakko.

Hermo ei enää mene siihen, ettei kukaan vastaa puhelimeen vaan siihen, että korvaan selittävä vastaaja ei kerro, onko henkilö tavoitettavissa huomenna vai vasta ensi kesänä. Parhaimmillaan hän ei ole enää töissä ollenkaan tai jää eläkkeelle, mutta mitäpä siitä mainitsemaan. Paljon hauskempaa on antaa ihmisten rimputtaa monta päivää putkeen ja pirauttaa sitten kahden viikon päästä takaisin, että: ”sulla vissiin oli jotain asiaa ollu” tai ei palata ollenkaan.

On lomia, vapaapäiviä ja pyhiä. Ei tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa. Eivät kaikki kaupatkaan ole (toistaiseksi) koko ajan auki, mutta ne tiedottavat, milloin ovet ovat kiinni. Sitä kutsutaan hyväksi palveluksi. Myös tavoitettavuus on hyvää palvelua, eikä sen parantamiseksi tarvitsisi nähdä paljon vaivaa. Yhden vastaajaviestin verran vain.

Tämän pienen Kuopion kaupungille ja muille viranomaistahoille osoitetun kehitysvinkin myötä toivotan oikein hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Kirjoittaja on toimittaja.
inka.matilainen@media.fi