Tavaran tuolla puolen

Luin taannoin hämmentyneenä Fengshuin parantavasta voimasta, ja toisaalta sen täydellisestä tyrmäämisestä. Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Olen siirtynyt vaiheeseen, jossa tavaran merkitys on pieni, jopa olematon. En ole tullut uskoon tai vastaavaa, vaan lähinnä kyllästynyt…tavaraan.

Vannotin itselleni, etten käsittele kolumnissa parisuhdettani. Alan jo lipsua. Tiedätkö minkä koin konkreettisesti raskaimpana erossa? Yhteisen omakotitalomme tyhjentämisen. Hyväkuntoisella tavaralla ei ollut arvoa eikä siitä päässyt eroon. Ikeastahan saa edullisesti uutta ja näyttävää. Kestävyydellä ei ole väliä. Uuttahan ostetaanhan kohta tilalle.

”Älä osta sitä mitä haluat, vaan sitä mitä ilman et voi elää”. Huikea neuvo isältä tyttärelle.

Minimalismi ja tavaran määrän rajoittaminen voivat helpottaa elämää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän huolta ja enemmän aikaa. Toisaalta minimalismin, Fengshuin, konmarituksen jne. ympärille rakennettu sädekehä on turha ja isolta osin kaupallinen. Aatteen nojalla myydään palveluja ja tavaraa, kuten kirjoja. Tärkeintä on, että koti olisi rentouttava ja mieltä virkistävä. Tavaraa suuremmassa roolissa ovat ihmiset ja ihmisten välinen vuorovaikutus. Henkistä tyhjyyttä kolisevia luksuskoteja Suomessakin piisaa.

Haluamiseen ja tavaraan liittyvän ”mitä”-kysymyksen merkitys onnellisuudelle on pieni. Ja mielen halu on loputon.

Ostitko uuden auton ja pääset hiukan mukavammin paikasta toiseen? Toisaalta jouduitko ottamaan lisää lainaa, sitoutumaan kalliiseen huolto-ohjelmaan, ja auton moninaiset sähköiset härpäkkeet temppuilevat talvisin? Olisiko vanha Toyota riittänyt? Tarvitsetko oikeastaan edes autoa? Voisitko käyttää julkisia, tai liikkua jalan tai pyörällä? Ja lainata tai vuokrata tarpeen tullen autoa?

”Miten”-kysymykseen keskittymällä päästään hyvän elämän ytimeen. Frank Martelan mukaan hyvä elämä koostuu merkityksellisten asioiden tekemisestä ja itsensä tekemisestä merkitykselliseksi muille. Toisin sanoen itsensä toteuttamisesta ja yhteydestä toisiin ihmisiin.

Haluatko antaa muille aikaa ja huomiotasi vai rahaa ja tavaraa? Ero on valtava.

 

Kirjoittaja on kuopiolainen kuntokeskusyrittäjä ja ikuinen ihmettelijä. Lähetä palautetta: kolumnit@viikkosavo.fi