"Ehkä siinä alkoi jo vähän kaivata varmuutta elämään" – Muusikko Jonas Ursin eli keikasta keikkaan, kunnes loukkaantuminen sai miettimään asioita uudelleen

Käännekohta kuopiolaismuusikko Jonas Ursinin elämässä tuli vuonna 2014. Hän oli murtanut kätensä pelatessaan jalkapalloa kaveriporukalla, eikä leikkaukseen pääsyä odotellessaan voinut tehdä baarimikon töitään eikä soittaa. Ursin itse kutsuu sairausloman aikaa ”timeoutiksi.”

– Muistan kun join aamukahvia ja katselin ulos ikkunasta. Aloin siinä miettiä, onko tässä mitään järkeä. Olin tehnyt monenlaisia pätkätöitä jo monta vuotta, ja ehkä siinä alkoi jo vähän kaivata varmuutta elämään.

Ursin oli elänyt ja hengittänyt musiikkia lapsesta pitäen. Bändihommat hän aloitti yläasteella. Vuonna 2014 hän soitti Perk- ja NEØV-nimisissä bändeissä. Käden murtumisen aikaan hänen elämänsä rakentui pitkälti musiikin varaan – töitä haettiin sillä perusteella, mistä pääsi tarvittaessa lähtemään keikoille. Murtuma sai kuitenkin miettimään asioita uudelleen.

Ursin asettui kahvikuppeineen läppärin äärelle ja alkoi katsella, millaisia koulutuksia Kuopiosta löytyy. Savon ammattiopistolla oli alkamassa jälkihaku mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkintoon. Ursin haki koulutukseen ja pääsi sisään.

Tutkinnon saatuaan hän teki töitä psykiatrialla ja suoritti heti perään ensihoitajan amk-tutkinnon. Hän valmistui vuonna 2020.

– Ehkä timeout oli se, mitä siinä tilanteessa tarvitsi. Nykyään työskentelen ensihoitajana ja musiikki kulkee koko ajan siinä rinnalla. Ne tukevat hirmu hyvin toisiaan –  toinen auttaa jaksamaan toisessa.

Musiikki vei Ursinin jo lapsena: kotona soi Beatles ja isä soitti kitaraa, minkä lisäksi talosta löytyi myös piano. Samat instrumentit Ursin itsekin päätyi opettelemaan.

– Muistan kun isä osti minulle Nirvanan Nevermindin ja Metallican Master of Puppetsin. Ne räjäyttivät tajunnan. Nauhoitimme kaverin kanssa itse omia versioitamme biiseistä: minä opettelin kitarariffejä ja kaveri lauloi suomeksi omia sanojaan. Siitä se varmaan lähti.

Ursin pelasi sekä Kalpan että KuPSin edustusjoukkueissa junnuna, mutta yläasteella yksilölajit alkoivat kiinnostaa enemmän ja edustusjoukkueet saivat jäädä. Samalla vapautui enemmän aikaa musiikille. Ensimmäisen varsinaisen bändinsä hän pisti pystyyn sittemmin esimerkiksi Antti Tuiskun kanssa työskennelleen Simo ”Jurek” Reunamäen kanssa.

Myöhemmin seurasivat Neufvoin, josta tuli sittemmin NEØV, sekä Perk.

– Neufvoinin kanssa käytiin ensimmäinen ulkomaankeikka Tanskassa, sitten Kanadassa. Vuosina 2012–2015 tuli aika paljon kierrettyä Eurooppaa.

Perkissä Ursin tutustui Roope Hakkaraiseen, jonka kanssa hän perusti nykyisen yhtyeensä Jonas and I vuonna 2015. Yhtyeen ensimmäinen levy These Days julkaistiin vuonna 2016. Toinen albumi, Where from Here, julkaistiin viime syksynä. Kappaleiden kirjoitus kolmannelle levylle on Ursinin mukaan jo mallikkaalla alulla.

Tällä hetkellä Jonas Ursin kokee, että elämässä on hyvä tasapaino. Hänelle ja puoliso Johannalle syntyi lapsi vuonna 2018. Neela-tyttären kanssa hän viettää aikaa esimerkiksi käymällä uimassa, ulkoilemalla ja mökkeilemällä. Sen jälkeen kun Ursin kiinnostui astronomiasta ja hankki kaukoputken, ovat isä ja tytär myös tähystelleet tähtiä yhdessä. Työn ja perheen jälkeen tärkein osa arkea on musiikin tekeminen.

Musiikin saralla uutta on Juha Kivistön kanssa perustettu Voltonen-yhtye, minkä lisäksi Ursin haaveilee mahdollisuudesta päästä tekemään joskus elokuvamusiikkia sinfoniaorkesterin kanssa.

E nt ä mitä Ursin toivoo elämältä musiikin ulkopuolella?

– Tärkeimmät ovat, että saan nähdä oman lapsen kasvavan ja että pysyttäisiin kaikki terveinä, että saa tehdä mitä tekee mahdollisimman pitkään. Nehän ne peruspilarit taitavat olla. Jos ne eivät ole kunnossa, niin ei millään muullakaan ole väliä.

Uusioversiot

Maakuntalaulujen uudet tuulet

Jonas Ursin on sovittanut uudelleen Savolaisen laulun sekä Karjalan kunnailla -kansansävelmän. Savolaisen laulu on sovitettu yhdessä Roope Hakkaraisen kanssa Jonas and I -yhtyeelle.

Savo’s Song, nykyaikaistettu versio Savolaisen laulusta, syntyi Jonas and I’n tuotantona Suomi 100 -vuoden kunniaksi. Laulu on käännetty pääpiirteittäin englanniksi ja sillä vierailee Marko Hietala.

Karjalan kunnailla tehtiin lahjana viime vuonna 300 vuotta täyttäneelle Pohjois-Karjalan maakunnalle.

Etusivulla nyt