Tilallesi löytyy aina joku

Pitelet kädessäsi vuoden viimeistä Viikkosavoa. Tämän numeron jälkeen lehti pitää pienen joulu- ja uudenvuodentauon, ilmestyen normaalisti jälleen 8.1.2020. Toimituksemme on vajaamiehityksellä paikalla välipäivien aikaan ja pyrimme rauhoittumaan joulun viettoon.

Monesta suusta olen kuullut, kuinka vuosi ja erityisesti syksy on ollut kiireinen. Jopa uuvuttava. On paiskittu pitkiä päiviä, ja harvaa tuo loskainen kaamoskaan on piristänyt. Loma tulee tarpeeseen.

Lyhytaikainen stressi on normaalia, mutta jatkuva uupumus ei, ja se voi kehittyä salakavalastikin. Uupumus syntyy paitsi liian kuormittavasta työstä, mutta myös siitä, että ihminen elää arvojensa vastaista elämää.

Elämässä on pakko tehdä asioita, jotka eivät ole kivoja. Moni meistä kuitenkin huijaa itseään siinä, että kuvittelee olevansa korvaamaton työpaikalle. Pienyrittäjänä tai pienissä sekä alimitotetuissa yksiköissä tilanne toki onkin totta, koska leipää ei pöytään ilman työntekoa tipu. Monen muun kohdalla kyse on kuitenkin ihan oman pään sisäisestä eetoksesta, jossa vain paljon työtä tekevä on arvokas. Ikävä tuottaa julma pettymys, mutta tilallesi löytyy kyllä aina joku, annoitpa sitten kaiken tai et mitään.

Joulu on hyvää aikaa pitää pieni inventaario omasta elämästä. Jos sanot, että perhe on sinulle tärkeä, näkyykö se ajankäytössäsi oikeasti? Jos terveytesi on ykkösijalla, kiinnitätkö siihen oikeasti huomiota riittävästi? Nautitko työstäsi oikeasti vai painatko pitkää päivää velvollisuudentunnosta? Tulisitko toimeen vähemmällä?

Kaiken kiteyttää kysymys: Mikä on sinulle tärkeää?

Kirjoittaja on toimittaja.