”Tupa on monen yksinäisen kohtaamispaikka”

Pentti Rönkä käy Puijonlaakson asukastuvalla joka torstai Savonetin atk-opastuksessa. Hän saattaa piipahtaa tuvalla myös muinakin päivinä esimerkiksi kahvilla. Kuva: Inka Matilainen

Petosen Kotikulma suljettiin maanantaina toistaiseksi. Monella asukastuvalla eletään odottavissa tunnelmissa.

Kuopiossa käydään parhaillaan läpi asukastupien jatkoa, kun yt-neuvotteluiden yhteydessä asukastupatoiminnasta vähennetään viisi työntekijää. Vakituisia työntekijöitä on tähän saakka ollut 11, sen lisäksi tuvilla on yhteensä noin 15 työllistettyä henkilöä. Ensimmäiset vaikutukset näkyvät jo Petosella, jossa asukastupa Kotikulma suljettiin toistaiseksi maanantaina. Kaikki tuvat pyritään pitämään auki, jos kaupunki saa toimintaan mukaan yhteistyökumppaneita. Asukastupia on Kuopiossa yhteensä 12.

Kuopion kansalaistoiminnan palvelupäällikkö Kati Vähäsarja kommentoi, että koko asukastupaverkosto tarkastellaan nyt uudelleen ja, että tilanne elää.
– Pyrkimyksenä on, että lähiöissä on jatkossakin kohtaamispaikkoja ja ohjattua toimintaa. Nyt tarkastellaan myös tilojen monikäyttöisyyttä. Nämä ovat tärkeitä ennaltaehkäiseviä palveluja kansalaisille, Vähäsarja kommentoi.
Monella tuvalla eletään tällä hetkellä odottavissa tunnelmissa. Puijonlaakson asukastuvalla työskentelevää lähiötyöntekijä Minna Toivolaa irtisanomiset eivät nyt kosketa, mutta hänellä on haikea mieli kaikkien poislaitettavien puolesta. Hän kertoo työskennelleensä Puijonlaakson asukastuvalla kolmisen vuotta. Sinä aikana hän on huomannut, miten tärkeä paikka tupa monille on.
– Tupa on monen yksinäisen kohtaamispaikka ja niin sanottu arjen info-piste. Autamme ihmisiä hyvin arkisissa asioissa. Avataan vaikka hillopurkki tai solmitaan solmio, jos sellainen tarve on. Täältä saa aina vastauksen. Jos emme itse tiedä, niin silloin selvitämme ja tongimme. Tarjolla on myös monenlaista osallisuuteen kannustavaa toimintaa, joka on monen asiakkaan mukaan se tärkein syy tulla tuvalle.

Noin 150 metrin päässä Puijonlaakson asukastuvasta asuva Pertti Rönkä oli tullut tiistaina tuvalle ottamaan vanhoista värivalokuvista suurennoksia. Hän käy tuvalla yleensä joka torstai Savonetin atk-opastuksessa. Rönkä pitää asukastupatoimintaa tärkeänä.
– Asukastupa on erittäin hyvä ja toiminta tärkeää. Täällä voi tavata ihmisiä ja välillä paikan päällä käy pappikin, jolle voi mennä juttusille. Savonetiltä saa koneen käyttöön hyviä neuvoja. Aina on myös tarjolla kahvia ja pullaa, joka ei ole hinnalla pilattu, Rönkä kiittelee.

Asukastupatoiminnan Kuopiossa vauhdilla liikkeelle laittanut Kuopion kaupungin entinen hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja on työntekijöiden vähentämisestä ja sitä kautta mahdollisista muidenkin tupien sulkemisesta hyvin huolissaan. Hän muistuttaa, että asukastupatoiminta on ennaltaehkäisevää kynnyksetöntä toimintaa.
– Tilastojen mukaan asukastuvilla käytiin kaikkiaan 100 000 kertaa viime vuonna. Asukastupa on monipuolinen paikka, jossa voi lukea päivän lehdet, kahvitella, käyttää tietokonetta ja niin poispäin. Niissä on valtavasti muutakin toimintaa ja kullakin alueella toiminta on muovautunut tuvan ja käyttäjiensä näköiseksi.

Norja sanoo, että 2010-luvun alussa kaupunki halusi profiloitua hyvinvoinnin edistäjänä. Nyt hänestä tuntuu, että niitä asioita painetaan liian helpolla alas. Hän muistuttaa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa paine ei ole laskenut ja, että asukastuvat ovat yksi paikka, joka voi sitä hieman helpottaa.
– Ne ovat paikkoja, joihin ihmiset voivat mennä ”pienempien ongelmien” kanssa. Ei tarvitse kuormittaa terveyskeskusta. Toisille tupa myös rytmittää elämää ja saa jopa pysymään erossa päihteistä.

Tästä on kyse

  • Kaupungin yt-menettelyissä tuli 33 irtisanomista eri palvelualueille.
  • Irtisanomisista 5 koskettaa asukastupien työntekijöitä.
  • Asukastupia on Kuopiossa yhteensä 12.
  • Henkilöstövähennysten vuoksi tupia joudutaan ehkä sulkemaan ja Petosen asukastupa Kotikulma suljettiin toistaiseksi maanantaina.
  • Kaikki tuvat pyritään pitämään auki, mutta mukaan tarvitaan yhteistyökumppaneita.