Tyhjän päällä

Kyky ymmärtää järjettömyyksiä muodostuu ihmiselle oman havaintoni mukaan kolmen ikävuoden tienoilla. Sitten jotain tapahtuu, ja järki katoaa. Siksi maailma on niin järjetön, vastauksena kysymykseenne.

Kolmevuotias alkaa kyseenalaistaa maailmaa ympärillään, ja samalla myös aikuisten tekemiä ratkaisuja. Hän on verraton opettaja. Hän osoittaa bussin ikkunasta veden rajassa killuvia taloja, ja sanoo niiden olevan todella hassusti tyhjän päällä. Totta. Sanon hänen olevan oikeassa, ja jään miettimään hänen lauseensa syvempää totuutta.

On katsottu parhaaksi rakentaa taloja aivan rantaan niin, että parvekkeet ovat veden päällä. On siis tahoja, ja niiden sisällä on meitä aikuisia, jotka emme ole olleet asian järjettömyydestä samaa mieltä kolmevuotiaan kanssa. Löytyy myös aikuisia ihmisiä, joiden mielestä on järkevää mennä asumaan veden päällä kelluvaan taloon. Elämän, ja samalla rakennushistorian, käsikirjoitus on sillä sinetöity.

Käsikirjoitustermein, samaan aikaan toisaalla, tyhjän päällä kelluminen tarkoittaa jotain aivan muuta. Torin laidalla se tarkoittaa vailla vakituista osoitetta olemista, päämäärättömyyttä ja pahoinvointia.

Minulla on tapana katsoa ihmisiä ja kuvitella heidät lapsina. Omassa kukkarossani kannan kuvaa kolmevuotiaasta itsestäni, jotta muistaisin olla armollinen itselleni ja muille. Se antaa voimaa olla myös järkevä aikuinen, mikä todentotta on suurimmaksi osaksi vaikeaa.

Olen alkanut valmentaa kolmevuotiastani tähän. Kun kassalla myyjä ei vastaa mitään poikani jutusteluun, koska hän on ”vain lapsi” käyn kohtauksen läpi hänen kanssaan. Sanon, että kyseessä oli typerä aikuinen, sillä aikuiset voivat olla typeriä. Samalla kehun taaperoa hienosta dialogista. Hän teki aivan oikein kertoessaan reippaasti kuulumisensa. Myyjältä kysyn, muistaako tämä enää millaista oli olla lapsi.

Kaikki me olemme olleet joskus kolme, ja luottaneet siihen, että aikuisilla järki voittaa. Valitettavasti vain elokuvissa ja hyvin harvoin, niin enää nykyään käy. Todellisuudessa maailmassa voittavat tänä päivänä rahanahneet, kiusaajat, rasistit ja rantakelpoiset – ne, joilla on pokkaa.

Tähän kelpoisuuteen kuuluu tuntea oikeutensa, ja välttää velvollisuuksia. Sana ei ole enää minkään painoinen, mies vähiten sen mittainen. Tämä toteutuu kuin vesipisaran laajenevat renkaat kaikilla elämämme kehillä; perheessä, naapurustossa, työelämässä, valtiossa ja maapallolla. Kaiken sen keskellä on pieni pisara, joka kelluu tyhjän päällä, ja näkee vain loputtomasti vettä jonka kuvittelee omistavansa.

Kirjoittaja on kuopiolainen toimittaja ja kahden pienen pojan äiti. Lähetä palautetta: kolumnit@viikkosavo.fi