Tavoitteena kireä kondis sekä kropan estetiikka – Kehonrakennuksen nuorten maailmanmestari Nuutti Kokkonen: ”Bodaamisessa parasta on, kun alkaa nähdä oman työnsä jäljen"

Kuopion Kortejoelta kotoisin oleva Nuutti Kokkonen (19) harrastaa lajia, jossa tavoitellaan x-mallin vartaloa.

– Klassisessa kehonrakennuksessa pääpaino on koko kropan estetiikassa. Tavoitteena on kireä kondis ja sopusuhtainen fysiikka, hän kuvailee.

Kuntosalilla käymisestä Nuutti innostui yläasteikäisenä ja lähti testailemaan.

Ensin tutuksi tuli Kunnonpaikan sali Vuorelassa ja myöhemmin vanhan ala-asteen sali Riistavedellä, missä treenaaminen muuttui entistä säännöllisemmäksi.

– Vähän toksisten ja ristiriitaisten ajatusten kanssa lähdin silloin bodaushommaan, ulkonäkö edellä, hän muistelee.

– Mutta vuodet salilla ovat korjanneet asioita omassa mielessäni. En ole ollut tyytyväinen omaan ulkonäkööni, mutta salilla olen lopulta havainnut, ettei ulkonäkö ole kuitenkaan se juttu, minkä varaan itsetuntoaan kannattaa rakentaa.

Vähän toksisten ja ristiriitaisten ajatusten kanssa lähdin.

Nuutti kertoo olevansa 175 senttimetriä pitkä. Painostaan hän ei mielellään puhu.

– Ihan sen takia, että ihmiset alkaisivat jotenkin peilaamaan ja vertaamaan itseään kehonrakentajiin.

Sosiaalisesta mediasta Nuutti Kokkonen bongasi fitnessurheiluun liittyviä päivityksiä, jotka herättivät kiinnostuksen. Myös salilla tuttava kannusti eteenpäin.

– Tieni kehonrakennuksen pariin eteni pienin ja myös vaihtelevin askelin. Ysiluokkalaisena olin jo treenannut salilla aika tosissaan ja ottanut asioista selvää. Lukion alussa hankin tuttavaltani ensimmäisen treeniohjelman, hän kertoo.

Sali on ollut fiksua täytettä elämääni ja lisännyt itsetuntoani.

– Sitten sali jäi, kun innostuin hiihdosta. Kävin muutamat Puijon Hiihtoseuran yhteistreenitkin, kunnes tajusin, että hiihdossa kilpatasolle eteneminen olisi pitkä ja kivinen tie, sillä minua nuoremmatkin hiihtivät jo tosi kovaa.

Kilpahiihtohaaveet piti haudata pettymyksen kuorruttamina, mutta Nuutti palasi takaisin salille, josta hänelle oli jo kertynyt paljon tietotaitoa.

Lukion ykkösen keväällä Nuutti Kokkosella oli jo oma valmentaja, itsekin menestyksekkäästi kisannut Tuukka Heikkinen, jota Nuutti pitää myös esikuvanaan lajissa, jonka virallinen nimi on classic bodybuilding (CBB).

– Harjoitteluni alkoi olla jaksotettua ja tavoitteellista treenaamista tähtäimessä fysiikan kehittäminen, hän sanoo.

– Tämän vuoden tammikuussa piti jo ostaa kilpailuihin lisenssi. Teimme päätöksen, että osallistun syksyn kisoihin.

Kova treenikausi alkoi toukokuussa ja myös kisadieetti, jolla Nuutti noudatti säntillisesti valmentajan laatimaa tarkkaa ruokavaliota.

– Dieetillä punnitaan kaikki ateriat. Täysjyväriisiä, neljän viljan hiutaleita, seitiä, tonnikalaa, kananmunia ja maitorahkaa, hän luettelee kisadieettiin kuuluvia raaka-aineita.

– Kun kisadieetti lähtee käyntiin, niin elämä muuttuu kurinalaiseksi, mutta kun valmistautumista tekee suurella intohimolla niin dieettiinkin tottuu. Kun jokainen päivä on melko lailla samanlainen, kroppa toimii tasaisesti. Kehityskaudella syödään ekstraa ja hankitaan massaa. Sitten kisakaudella aletaan polttaa ylimääräistä rasvaa, Nuutti valottaa.

Kisoja edeltävänä päivänä ajetaan ihokarvat pois kropasta leuasta alaspäin.

– Lisäksi otetaan pohjaväriksi suihkurusketus ja varsinaisena kisapäivänä vielä varsinainen kisaväri muutama tunti ennen kilpailua. Näin lihakset ja niiden varjot näkyvät selkeästi, Nuutti Kokkonen kertoo.

– Tukka föönataan ja siihen laitetaan lakkaa. Muutama minuutti ennen kisasuoritusta jumpataan kuminauhoilla ja sitten levitetään vielä öljyt keholle.

Kun Nuutti pääsi vihdoin syksyllä kisalavalle, ei siellä jännittänyt enää yhtään. Anatomiset asennot, neljäsosakäännökset ja muut lavaesiintymiseen kuuluvat osat sujuivat mutkitta. Homma eteni kierros kierrokselta.

– Tuli tunne, etten voisi olla piiruakaan paremmassa kunnossa. Olin tehnyt kaiken niin hyvin kuin mihin ikinä pystyisin.

Kolmen kisaviikonlopun kausi sujui yli odotusten kehonrakennuskilpailuissa, joissa kilpaillaan pituusluokissa, jotka on suhteutettu kilpailijan pituuteen ja painoon.

– Ensin Kotkassa olivat tulokkaiden SM-kisat, missä voitin klassisen kehonrakennuksen yleisen sarjan. Seuraavaksi kisasin Nordic Fitness Expossa Lahdessa, missä sain pronssia miesten sarjassa ja kultaa eli pohjoismaiden mestaruuden alle 23-vuotiaiden PM-sarjassa.

Eikä aikaakaan, kun Nuutti edusti Suomea maajoukkueessa Espanjassa ja nappasi maailmanmestaruuden junioreiden Games-CBB -sarjasta ja hopeaa junioreiden CBB-sarjasta sekä kahdeksannen sijan miesten Games-sarjassa.

Saliharjoittelu on jakanut Nuutti Kokkoselle reilulla kädellä hyvää arvokisamenestyksen lisäksi.

– Sali on ollut fiksua täytettä elämääni ja lisännyt itsetuntoani sekä itsearvostustani. Kun tekee jotakin järkevää elämässään ja menee eteenpäin jutussaan, niin se on mielestäni hieno asia, hän toteaa.

– Bodaamalla on siis mahdollista saada hienoja juttuja aikaiseksi.

Kokkosen seuraavana tavoitteena on valkolakki ensi keväänä.

– Jatko-opinnoista minua kiinnostavat lääketiede ja liikuntatieteet.

Kisojen jälkeen Nuutilla on ollut muutama viikko aikaa ottaa ihan rennosti. Muun muassa höntsäilypelit kavereiden kanssa ovat kuuluneet ohjelmaan.

– Joulukuun puolella jatkuu taas säännöllinen treenaaminen ja tavoitteena on kehittää fysiikka seuraavalle tasolle, hän kertoo.

– Parasta bodaamisessa on, kun alkaa nähdä oman työnsä jäljen. On mahtavaa kehittää itselleen hyvää oloa ja havaita, että tuntien työ on tuottanut tulosta. Maalissa tunne on hyvin palkitseva, hän summaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut