Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savo Volleyn finaalikultaa edelsivät koronakaranteenit, suljetut treenit, loukkaantumiset ja antigeenitestit – Luoko Savo Volley samanlaisen lentopallodynastian Kuopioon kuin KuPS Volley?

Savo Volleyn valmentaja Timo ”Dole” Tolvanen saavutti ensimmäisen ison voittonsa valmentajana, kun seura voitti Tampereella Suomen Cupin finaalissa lauantai-iltana Kokkolan Tiikerit. Dole sanoo, että viikko ennen finaaleja oli hänen valmentajauransa kovin koettelemus.

Joukkuetta piinasi koronatapaus. Pelaaja ja joukkue istuivat kotikaranteenissa. Joukkue harjoitteli suljetuissa tiloissa ja teki päivittäin koronan kotitestejä. Myös semifinaalissa perjantaina VaLePalla oli haasteita ja peli olisi voitu myös perua. Lisäksi hakkuri Olli-Pekka Ojansivu oli loukkaantunut. Häntä tuurasi hurjalla asenteella yleispelaaja Mikko Räsänen.

– Finaalivastustaja Kokkola selvisi vasta myöhään perjantaina. Yö kului pikkutunneille asti, kun tutkimme videoilta vastustajaa. Seuraavakin yö meni pitkäksi, kun päätimme juhlia voittoa ja saunoa yöllä pelaajalegenda Antti Siltalan huvilalla, kertoo Tolvanen.

Päävalmentaja perusteli juhlia sillä, että voiton pitää näkyä oikealla hetkellä, vaikka mestaruusliiga jatkuu jo keskiviikkona Loimaalla.

– Ei se ole sama asia, jos viikkoja myöhemmin seisotaan rivissä ja meille ojennetaan ruusut. Pelaajien pitää nähdä arjessaan ero suuren voiton ja tavallisen pelireissun välillä. Voittamista pitää oppia rakastamaan.

Dole kertoo saaneensa heti sunnuntaiaamuna 400 onnitteluviestiä. Tähän asti Savon paras saavutus oli hopea edellisen talven liigassa. Pielaveden Sampo voitti liigan viimeisenä savolaisryhmänä vuonna 2009.

Yö kului pikkutunneille asti, kun tutkimme videoilta vastustajaa.

– Tämä oli suuri voitto savolaiselle lentopalloväelle. Nyt pelaajat ja seura tietää paremmin, mitä isot voitot vaativat ja koko seurayhteisön itseluottamus kasvoi rutkasti.

Dole on voittanut pelaajana viisi SM-mestaruutta, silti hän sanoo oppineensa tällä kaudella valmentajana uusia juttuja. Välillä hän kävi hakemassa valmennukseensa eväitä Rovaniemeltä, valmensi Puijon Volleyn naisia ja toimi Savon Volleyn apuvalmentajana. Nyt mies alkaa olla valmis huipputiimin vetäjäksi.

Myös Savo Volley on seurana kypsynyt. Yleispelaaja Andrus Raadik potkittiin seurasta pois vuonna 2019, kun hän arvosteli julkisesti seuran valmennusmenetelmiä. Dole pyysi virolaisen yleispelaajan takaisin Kuopioon ja Raadik oli Cupin voiton ja taistelun ruumiillistuma Tampereen finaaleissa.

Luoko Savo Volley samanlaisen lentopallodynastian Kuopioon kuin KuPS Volley 1990-luvulla, jolloin silloinen lentopallon suurseura voitti 8 SM-mestaruutta ja 8 Suomen Cupin voittoa. Dynastia loppui KuPSin konkurssiin.

Tämä oli suuri voitto savolaiselle lentopalloväelle.

Voittamista pitää oppia rakastamaan.