Pääsin kamerani kanssa kurkistamaan KalPan harjoitusten maailmaan, ja minua kiinnosti erityisesti se, mitä maalivahti harjoituksissa puuhailee, sillä olen itse salibandymaalivahti.
Harjoituksissa joukkueen kumpikin maalivahti pääsee harjoittelemaan, kun pelin tapaisesti kummallakin maalilla on maalivahti.
Jäällä oli vilinää, kun koko joukkue harjoitteli samaan aikaan.
Hyökkääjät laukoivat kiekkoja maalivahdeille, joten samaan aikaan molemmat saivat hyvää harjoitusta. Joukkueella on hyvä yhteishenki, joka näkyi kyllä seuratessani harjoituksia. Jotkut pelit välillä hassuttelivat keskenään.
Yhteisten harjoitusten lisäksi maalivahdit käyvät vielä erikseen asioita läpi maalivahtivalmentajan kanssa.
He käyvät tarkemmin läpi esimerkiksi erilaisia tekniikoita torjuntaan.
Kirjoittaja on Viikkosavossa työssäoppimisjakson tehnyt valokuvauksen opiskelija Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistosta ja juttu on osa hänen opinnäytetyötään.