Verkostoitumista ryyppyreissuilla

Karjalan lennoston entisen komentajan, Markus Päiviön sikailuja Lemmenjoen vapaaehtoisessa harjoituksessa puitiin loppuviikosta oikeussalissa. Kummallista käytöstään Päiviö perusteli muun muassa lyhyillä yöunilla ja liukkailla kengillä. Isoin syy taisi kuitenkin olla holtiton ryypiskely. Oikeussalissa Päiviö puolustautui, että myös muut osallistujat joivat alkoholia ensimmäisestä lounaasta lähtien.

Puolustusvoimat ei totisesti ole ainoa organisaatio, jossa verkostoitumista hoidetaan pomojen ryyppyreissuilla. Tapa on tuttu jopa kirkon piirissä. Iltalehden taannoisen selvityksen mukaan viiniä ja väkevämpiäkin on nautittu veronmaksajien piikkiin muuallakin kuin ehtoollisella. Esimerkiksi ex-arkkipiispa Kari Mäkisen Pietarin-työmatkalla seurueen ensimmäiset vodkapaukut tarjottiin junan ravintolavaunussa aamulla kello 6.45 (IL 18.6.2016). Mitenkähän tällaiset reissut selitetään verottajalle ja ennen kaikkea veronmaksajille?

Työelämän muuttuessa yhä hektisemmäksi joka firmassa korostetaan levon ja palautumisen merkitystä. Millaista esimerkkiä johtajat ryyppyreissuillaan näyttävät alaisilleen? Mikä oli maanantaiaamuna Lemmenjoen sankarin työkunto?

Onneksi nuorempi polvi näyttää olevan edeltäjäänsä fiksumpi. Moni nuori aikuinen pitää ryyppyreissuja vanhanaikaisina ja junttimaisina. Baarielämän sijaan entistä useampi nuori viihtyy paremmin kuntosaleilla, mindfullness-tunneilla ja kaukomatkoilla etsimässä itseään.

Vapaamuotoiset tilaisuudet liike-elämässä ovat toki oikeitakin verkostoitumisen paikkoja ja viinitarjoilu illallisilla voidaan laskea vieraanvaraisuudeksi. Mutta millaisissa käsissä on maanpuolustus, jos harjoituksissa ollaan humalassa?

Kirjoittaja on Viikkosavon ja Kuopion Kaupunkilehden päätoimittaja.