Vielä ennätät äänestää

Viikkosavo ja sisarlehti Kuopion Kaupunkilehti käynnistivät marraskuun alussa Vuoden kuopiolainen -lukijaäänestyksen. Nyt viidettä kertaa järjestettävässä kilpailussa lukijat voivat äänestää suosikkiaan 20 ehdokkaan joukosta. Ehdokkaisiin voi tutustua ja heitä voi äänestää molempien lehtiemme verkkosivuilla.

Tänä vuonna ehdokkaaksi valittiin poikkeuksellisen paljon urheilijoita. Tämä ei ole sattumaa, sillä vuosi 2017 jää Kuopion historiaan menestyksekkäänä urheiluvuotena. Kuopioon tuli niin hiihdon MM-kultaa, kuin jalkapallon ja jääkiekon SM-hopeaa. Myös salibandyseura Welhot nousi pitkän odotuksen jälkeen liigaan, joten juhlinnan aiheita riittää.

Jotkut ovat ihmetelleet, miksi ehdokkaiden joukossa ei ole enemmän tunnettuja kuopiolaisia. Syynä on se, että haluamme joka vuosi nostaa esille uusia kasvoja. Kisan yksi idea on esitellä esimerkillisiä ja mielenkiintoisia tyyppejä, jotka omalla työllään tai persoonallaan välittävät hyvää asennetta ympärilleen.

Vuoden kuopiolainen -äänestys on tänä vuonna herättänyt aiempia vuosia enemmän kiinnostusta. Ääniä tuli jo ensimmäisen äänestysviikonlopun aikana enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Ääniä on annettu jo pitkälti yli kaksituhatta.

Äänestysaikaa on 20. joulukuuta saakka. Käy sinäkin antamassa äänesi ja osallistu samalla palkintojen arvontaan.
Vuoden kuopiolainen julkaistaan Kaupunkilehdessä tammikuussa.

Kirjoittaja on päätoimittaja. Lähetä palautetta: aija.pirinen@media.fi tai Twitter: @AijaPirinen