Viestintäsivistys hakusessa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui lauantaina Kuopiossa järjestettyyn paneelikeskustelutilaisuuteen, jonka teemana oli suomalainen keskustelukulttuuri. Sain kunnian osallistua paneeliin presidentin, piispa Jari Jolkkosen ja paneelin vetäjän, kirjailija Sirpa Kähkösen kanssa.

Suomalaisessa keskustelukulttuurissa on paljon korjattavaa, varsinkin kasvottomissa somekeskusteluissa. Presidentti oli huolissaan siitä, että suoranainen asioiden vääristely ja tahallinen väärinymmärrys on tullut muotiin. Hän kertoi itsekin lukeneensa somesta sitaatteja puheistaan, joita ei ole koskaan edes pitänyt.

Niinistö korosti puheenvuoroissaan viestinnän pysymistä faktoissa. Hän nosti esiin myös sosiaalisen median julkaisualustojen vastuun. Presidentti pohti, pitäisikö somealustat asettaa niissä julkaistuista sisällöistä samankaltaiseen vastuuseen, jota lehdistö toteuttaa. Lehdethän ovat vastuussa kaikista niissä julkaistuista sisällöistä.

Paneelissa todettiin useaan otteeseen, kuinka some on radikaalisti muuttanut tapaamme viestiä. Someaikakaudella jokaiselta nykyihmiseltä vaaditaan viestintätaitoja ja uudenlaisen viestintäsivistyksen omaksumista. Tarvitsemme kykyä erottaa mielipiteet faktoista ja ymmärrystä tunnistaa vaikuttamisyrityksiä. Tarvitsemme myös syvällistä tajuamista siitä, missä kulkevat kipakan ja kriittisen viestinnän rajat. Viestinnässä voi olla tunnetta, mutta toisen ihmisen tahallista loukkaamista pitää välttää.

Some tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden saada viestinsä leviämään isollekin yleisölle. Mitä laajemmalle yleisölle viestimme leviävät, sitä suuremmaksi kasvaa jokaisen vastuu sanomisistaan ja kirjoituksistaan. Paneelissa piispa Jolkkonen korosti, että sananvapauteen liittyy aina sanan vastuu. Somessa tuntemattomille ihmisille voi olla helppo kirjoitella ilkeästikin, koska keskustelukumppanin tunnereaktioita ei tarvitse kohdata, kuten kasvokkain viestinnässä. Myös someviestinnässä pitäisi muistaa, että ruudun toisessa päässä on tunteva ja inhimillinen olento. Kaikkeen viestintään kaivataan empatiaa ja myötätuntoa. Kysy itseltäsi, oletko valmis kohtamaan livenä ihmisen, josta kirjoitat kielteiseen sävyyn somessa. Myös perhe- ja koulukasvatuksessa pitäisi opettaa sopivan viestinnän taitoja.

Presidentti Niinistöstä jäi veteraanipäivän perusteella miellyttävä, särmikäs ja aito kuva. Vakaana ja vähäeleisenä miehenä hän herättää luottamusta ja sitähän suomalaiset arvostavat.

Puhetta vai ohipuhetta – miten Suomessa keskustellaan -paneelikeskustelun voi katsoa TÄSTÄ.

 

Kirjoittaja on Viikkosvaon ja Kuopion Kaupunkilehden päätoimittaja.

 

Kirjailija Sirpa Kähkösen (vasemmalla) vetämässä Puhetta vai ohipuhetta – miten Suomessa keskustellaan -paneelikeskusteluun osallistuivat presidentti Sauli Niinistö, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja päätoimittaja Aija Pirinen.