Rivien välistä Opinnot ja työt limittyvät – "Matkan varrella kertyy reppuun, päähän ja käsiin taitoja, joita voi hyödyntää myös jatkossa uusissa ammateissa"

Tiedätkö mikä minun mielestäni on tässä nykymaailman menossa hienoa? No se, että ihminen voi halutessaan vaihtaa alaa ja opiskella itselleen täysin uuden ammatin. Kymmenien vuosien työurat samassa työpaikassa ovat upeita, ja kunnioitettavia saavutuksia, mutta kaikilla ei urapolku etene tuttua latua. On nimittäin voinut nuorena käydä niin, että on valinnut alan, joka ei aidosti tai pitkässä juoksussa innostakaan tai siitä on voinut olla itsellä epärealistiset odotukset tai kuvitelmat. Toisinaan pää innostuu lukemisesta vasta aikuisiällä tai toisaalta toimistossa pitkän tovin istunut tahtookin käytännön töihin.

Lohdullista ja palkitsevaa on havainto siitä, että mitkään opiskelut tai työt eivät ole hukkaan heitettyä aikaa. Matkan varrella kertyy reppuun, päähän ja käsiin taitoja, joita voi hyödyntää myös jatkossa uusissa ammateissa. Eikä vanha ammattitaito ainakaan muutamassa vuodessa katoa mihinkään, jos vanhoille jäljille tahtoisikin palata. Samanlaista viestiä tuovat esille myös Viikkosavoon haastatellut alanvaihtajat. Voit lukea yhden alanvaihtotarinan tästä.

Monipolvinen on myös oma polkuni. Kuopion Klassikan urheilulukiosta lakin saatuani menin talouskouluun ja kotitalousoppilaitokseen Tampereelle ja valmistuin ravitsemusteknikoksi. Välissä tein alan töitä Suomessa ja maailmalla ja myöhemmin valmistuin yliopistosta hallintotieteistä ja journalistiikasta. Lehtitöitä olen tehnyt Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa. Siivoamaan opin nuorena kesätöissä kuopiolaisessa vuokrakerrostaloyhtiössä ja leipomossa opettelin kalakukon valmistamisen niksejä. Kuopion torilla paistoin muikkuja. Jokainen työ- ja opiskelupaikka on antanut eväitä elämään.

Kirjoittaja on päätoimittaja.

Toisinaan pää innostuu lukemisesta vasta aikuisiällä.