Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Palkitulla Pörrönpolulla pääsee kävellen talviseen metsään – Reitti kulkee Pilpantien pysäköintialueen ja Pilpan majan välillä

Kuopion kaupungin ja Puijon Latu ry:n yhteistyöllä on rakennettu noin 800 metrin mittainen Pörrönpolku Pilpan alueelle. Polku on avattu käyttöön joulukuussa. Se on käytössä ympäri vuoden, mutta palvelee erityisesti lumiseen aikaan talvikävelyreittinä.

Polku kulkee Pilpantien pysäköintialueen ja Pilpan majan välillä hiljaisen metsän siimeksessä luonnon keskellä. Polku pysyy käyttökuntoisena käyttäjien avulla. Pörrönpolulla on toistakymmentä lumikenkäsymbolein merkittyä opastolppaa ja lisäksi polun molemmissa päissä on opastaulut.

Aloite talvikävelyreitin saamiseksi Pilpan alueelle on lähtenyt viime kesänä kaupunginmetsänhoitaja Seppo Jauhiaiselta. Tavoitteena on ollut saada myös talviaikaan jalan ja lumikengillä liikkujille kuljettava reitti.

– Tällaisilla pienillä teoilla pyritään kannustamaan kuopiolaisia liikkumaan talvisessa luonnossa, että he pysyisivät terveempinä ja virkeämpinä, Jauhiainen kertoo Viikkosavolle.

– Kaupungilla on tarve motivoida ihmisiä ulos luontoon liikkumaan niin kesällä kuin talvellakin. Luontoliikunnaksi me Kuopiossa ymmärrämme kaikenlaisen liikkumisen, Jauhiainen sanoo tiedotteessa.

Kuopion kaupunki on ollut mukana vastaamassa polun kustannuksissa sekä auttamassa paikkatietoasioissa ja kartan piirtämisessä.

– Pörrönpolun kokonaiskustannukset olivat noin tuhat euroa, ja uskomme, että kustannukset maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti säästyneissä terveys- ja sosiaalitoimen kustannuksina.

Ensi kesänä on tarkoitus jatkaa Pörrönpolkua janamaisesta reitistä ympyrän muotoiseksi, Pörrön kierrokseksi. Sen kokonaispituudeksi on suunniteltu 2,5 kilometriä.

Suomen Latu on palkinnut Puijon Latu ry:n Kuukauden ulkoiluteko -maininnalla Pörrönpolun toteutuksesta.

15.2.2022: Niina Toivasen nimi korjattu kuvatekstiin.