Kesäiset jumpat liikuttavat jälleen Kuopion puistoissa – Maksuttomia puistojumppia järjestetään eri puolilla kaupunkia

Brahenpuiston nurmikolle saapui innokkaan oloisia kuntoilijoita keskiviikkoiltana osallistumaan Fressi Kuopion järjestämään jumppaan.

– Ensimmäistä kertaa olen nyt mukana täällä puistojumpassa. Ystäväni houkutteli minut mukaan, Anna-Kaisa Kokkonen sanoi.

Meri Triipponen ja Riitta Heikkinen laskivat jumppaavansa jo kolmatta kesää puistojumpassa.

– Talvella jumppaan sisällä ja kesällä ulkona, Heikkinen selvitti.

Fressi Kuopion palvelupäällikkö Kirsi Kemppainen kertoi, että Brahenpuistossa järjestetään jumppia aina 3. elokuuta saakka säävarauksella.

– Kuopion Rock -viikolla pidämme tauon jumpasta. Kaikki ovat tervetulleita maksuttomaan puistojumppaamme, joka kestää noin 45 minuuttia tai noin tunnin riippuen jumppakerrasta, hän mainitsi.

Kaikille avointa ja maksutonta puistojumppaa järjestää myös Kuopion kaupunki eri puolilla kaupunkia. Jokaisena arkipäivänä on tarjolla puistojumppaa jossakin päin Kuopiota.

– Maaseutualueilla, kuten Nilsiässä ja Juankoskella järjestämme jumpat yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa, soveltavan liikunnan vastaava liikunnanohjaaja Päivi Partanen kertoo.

– Vesipullo ja päähine on hyvä ottaa mukaan jumppaan. Mukavilta tuntuvat hengittävät vaatteet ja jalkoja tukevat kengät toimivat.

Terttu Ruokolainen ja Kyllikki Remes jumppasivat torstaina aamupäivällä Hapelähteenpiston kentällä.

– Eläkepäivillä täytyy liikkua jollakin tavalla. Olen osallistunut vuosikaudet kesäisin puistojumppaan melkein joka arkipäivä. Jumppapaikoille kuljen kävellen.

Ruokolainen hurautti paikalle polkupyörällä.

Kaupungin jumpista löytyy lisätietoa netistä ww.liikkuvakuopio.fi ja Facebookista Fressin jumpista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut